
MAIA
narttu | syntynyt noin 2016 | Kotihoidossa Tuusulassa | noin 50 cm
5.9.2023
Suloinen Maia on varattu ikiomaan kotiinsa.
10.8.2023
Maia kävi eläinlääkärissä röntgenkuvissa ja samalla tarkastettiin myös veriarvot uudelleen. Eläinlääkäristä saatiin iloisia uutisia, eikä röntgenkuvissa näkynyt muuta kuin aavistuksen löysät lonkat. Edes nivelrikkoa ei löytynyt. Myös veriarvot olivat palautuneet normaaliksi, joten hoito-ohjeeksi saatiin mahdollisten jumien hoito fysioterapian avulla. Eläinlääkärin arvio oli, että Maia on jossain vaiheessa liukastunut ja aiemmat oireilut johtuisivat tästä syntyneestä lihasjumista. Näiden iloisten uutisten myötä Maian kotihoitaja kirjoitti, minkälaista kotia täydellisen suloinen Maia etsii:
“Oma piha on kaikkien koirien toiveena, niin myös Maian. Maia on valmis kuitenkin tinkimään pihasta, jos kotona on hyvä sohva. Tai sänky. Tai molemmat. Sekä tietysti hyvät lenkkimaastot. Oma ihminen, sellainen joka antaa herkkuja mutta myös jaksaa rapsutella ja seikkailla Maian kanssa metsissä. Maia on koira joka tukeutuu omaan ihmiseen vaikeissa tilanteissa.”
Maia olisi siis täysin valmis omaan kotiin.
13.7.2023
Maian kehitys kotihoidossa jatkuu hyvään tahtiin. Hän on sujahtanut arkeen mukaan hienosti. Hän ulkoilee hihnassa 2-3 kertaa päivässä, mutta nukkuu mielellään yhä aika paljon. Välillä on jo näkynyt hetkiä, kun Maia on innostunut leikkimään leluilla. Hänellä on hyvä ruokahalu ja kaikki tarjottu ruoka häviää kiposta nopeasti. Maia ei ole moksiskaan naapureilta kantautuvista äänistä tai ulkoa kuuluvasta ryskeestä kun viereisiin rivitaloihin on tehty aitaremppaa ja äänekkäitä pihatöitä.
Koska Maialle ei tarhalla viettettyjen vuosien takia ole ehtinyt kertyä kokemuksia, on moni asia vielä uutta ja jännittävää. Hänessä on kuitenkin paimenkoiratyyppistä miellyttämishalua ja vaikeissakin tilanteissa hän luottaa ihmiseen ja tulee jännittävän asian ohi, kunhan hihna ja ihminen pysyvät rentoina. Säikähtäessäänkin Maia palautuu nopeasti. Oma ihminen on selvästi Maialle kaikkein tärkein asia. Kaikenlainen rapsuttelu on Maian mielestä parasta. Hän nukahtaa vierelle kun hänen päätä hieroo tai rapsuttelee mahasta. Hän todella nauttii läheisyydestä tutun ihmisen kanssa. Maia on kotihoidossa keksinyt myös sohvan ja nyt hänet löytääkin iltaisin vierestä telkkaria katsomasta.Tähän saakka Maia on tullut kaikkien koirien kanssa toimeen hyvin ja hän osaa hienosti kommunikoida, jos toinen koira on Maian mielestä liian tungetteleva. Myös ruokatilanteissa Maia osaa hienosti kertoa muille koirille kohteliaalla murinalla, jos nämä yrittävät tulla liian lähelle Maian ruokakippoa tai herkkuja.
Maia on oppinut hyppäämään autoon itse ja tuleekin mielellään automatkoille mukaan. Maia on harjoitellut kylässä käyntiä ja pyörii myös vieraassa paikassa kasuaalisti jaloissa ja tulee terassille kenen vain viereen makoilemaan ja nauttimaan olostaan. Myös vieraat saavat häntä toisinaan rapsutella, kunhan ensin on tutustuttu kaikessa rauhassa. Maia on ehtinyt vierailla myös fysioterapeutilla ja eläinlääkärissä ja molemmat käynnit sujuivat äärimmäisen hienosti. Maia tuntuukin olevan melko tasapainoisen oloinen persoona.
Maian painoa on saatu hienosti alaspäin kotihoidossa. Tämä on tärkeää, sillä eläinlääkärissä huomattiin tunnusteltaessa aristusta lonkkien ja selän kohdilla. Myös veriarvoissa oli pientä heittoa, joten Maia on pian menossa röntgenkuviin ja kontrolliverikokeisiin, jotta saadaan paremmin infoa hänen terveydentilastaan.
7.6.2023
Maia on ehtinyt totutella kotihoidossa uuteen elämään pian kaksi viikkoa. Siinä ajassa on käynyt selväksi, että Maia on hyvin fiksu ja utelias persoona. Hän ymmärsi heti uuden elämänsä parhaat puolet ja onkin ottanut kaiken irti pehmeistä pedeistä ja tarjotuista herkuista. Maia myös selvästi nauttii rapsutuksista ja hoitotoimenpiteistä, vaikka vielä väsähtääkin nopeasti. Vielä moni asia on uutta ja jännittävää ja Maia selvästi tarvitsee paljon unta palautuakseen. Hänen kanssaan on alusta asti harjoiteltu valjaissa ulkoilua ja vaikka alkuun Maia lähinnä halusikin vain makoilla paikallaan, on hän hiljalleen alkanut myös liikkua pieniä matkoja. Myös hoitopaikan rappukäytävään on tutustuttu, vaikka selvästi rappuset vielä jännittävätkin. Maia on ollut ulkoilun alettua sisäsiisti. Maia on kotihoidossa ollut toistaiseksi hyvin hiljainen ja rauhallinen. Hänelle on kertynyt tarhalla turhan paljon painoa ja tällä hetkellä Maia onkin dieetillä.
27.5.2023
Maia matkusti tänään kotihoitoon Suomeen. Hän löysi heti perille päästyään pehmeän pedin, jossa on onnellisesti nukkunut matkaväsymystä pois koko illan.
Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Heitä asuu pihoilla, kauppojen parkkipaikoilla ja puistoissa. Monesti koirapopulaatioita siedetään, kunnes jokin muuttuu. Silloin heistä halutaan nopeasti eroon ja yleensä koirien kohtaloksi koituvat rankkurit, jotka hakevat koirat kunnallisille tarhoille kuolemaan. Näin kävi keväällä 2018, kun Cosoban tarhan ylläpitäjä Adina sai tiedon tuoreesta rakennustyömaasta. Työmaalla asui joukko koiria, joista haluttiin mahdollisimman pian eroon. Niinpä Adina kiiruhti paikalle ennen rankkureita ja otti koirat tarhalleen turvaan odottamaan parempaa tulevaisuutta.
Koirien joukossa oli oletetut viisi sisarusta. Valitettavasti sisaruksista kaikki jäivät ujoiksi ja jämähtivät tarhalle useaksi vuodeksi. Viidestä sisaruksesta kolme, Amy, Iris ja Olive, ovat jo löytäneet kodit Suomesta. Nyt myös viimeiset kaksi, Ade ja Maia, saavat vihdoin mahdollisuuden parempaan elämään.
Maia on siskojensa tavoin tarhalla kovin ujo. Hän pysyttelee kopissaan piilossa aina kun tarhalla on vieraita ja hän jääkin helposti huomaamatta tarhalla vieraillessa. Ihmiset jännittävät Maiaa kovasti, mutta pelostaan huolimatta hän on jännittävissäkin tilanteissa rauhallinen. Maia asuu tarhalla usean muun koiran kanssa ja tulee hienosti kaikkien kanssa toimeen. Maian jo Suomeen muuttaneet siskot ovat reipastuneet kotioloissa suhteellisen nopeasti ja myös Maia vaikuttaa ujoudestaan huolimatta tasapainoiselta ja lempeältä koiralta.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.







