OLIVE

narttu | syntynyt noin 2016 | Kotihoidossa Ylivieskassa | Noin 45 cm

19.7.2021
Suloinen Olive on tietämättään ehtinyt olla kotona jo reilun kuukauden. Kotihoitopaikasta on nimittäin hiljattain tullut virallisesti hänen kotinsa, jossa Olive saa elää onnellisena lopun elämäänsä.

18.6.2021
Olive on nyt opetellut uutta elämää kotihoidossa kahden viikon ajan. Olive on tänä aikana hiljalleen tullut ulos kuorestaan, hitaasti mutta varmasti. Oliven kanssa on jo harjoiteltu ulkoilua, ja hän on siten myös alkanut opettelemaan sisäsiisteyttä. Ulkoilu on kuitenkin ollut vielä toistaiseksi sen verran jännää, ettei sitä tehdä vielä niin usein, että Olive olisi täysin sisäsiisti. Suunta on kuitenkin loistava. Olive antaa hienosti käsitellä itseään, pukea valjaat, silitellä ja harjailla. Varsinaisia hoitotoimenpiteitä kuten kynsienleikkausta aletaan harjoitella hieman myöhemmin. Olive viihtyy sisätiloissa yhä toisinaan nurkissa ja huonekalujen alla, mutta onpa hän löytänyt tiensä ajoittain jo sohvallekin, eikä ole siellä loikoillessaan ihmisiä hätkähtänyt. Kaikenlaiset herkut ja ruoka maistuvat Olivelle mainiosti, ja hän onkin tarhalla ollessaan kerryttänyt itselleen melko runsaan rasvavaraston keskivartalonsa ympärille, joten liikunta ja oikea ravinto sopivissa määrin ovat tärkeässä roolissa myös tulevaisuudessa.

Olive on lisäksi tänään päässyt pienelle matkalle hoitoperheen rauhalliselle kesämökille, jossa Olivesta kuoriutui huomattavasti vapautuneempi tyttö. Mökillä ympäristö on todella rauhallinen, ja Olive onkin mökillä päässyt ulkoilemaan hieman enemmän, ja lisäksi pulahtanut uimaan ja heilutellut häntää ensimmäistä kertaa. Elämä vaikuttaa siis maistuvan koko ajan paremmalle!

8.6.2021
Olive matkusti kotihoitoon Suomeen 3.6. Toistaiseksi Oliven uusi elämä Suomessa on alkanut lepäillen omassa rauhassa ja tehden pieniä tutkimusmatkoja turvapaikastaan käsin silloin kun kukaan ei näe; niistä kielivät pienet tassunjäljet tv-tasolla ja pikkuinen nenänjälki telkkarin alareunassa. Ajan kanssa Olive varmasti rohkaistuu, ja kunhan matkaväsymys ja suurin jännitys alkavat helpottaa, aletaan hänen kanssa pikkuhiljaa opetella pieniä kotikoiran taitoja.

Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Heitä asuu pihoilla, kauppojen parkkipaikoilla ja puistoissa. Monesti koirapopulaatioita siedetään, kunnes jokin muuttuu. Silloin heistä halutaan nopeasti eroon ja yleensä koirien kohtaloksi muodostuvat rankkurit, jotka hakevat koirat kunnallisille tarhoille kuolemaan. Näin kävi keväällä 2018, kun Cosoban tarhan ylläpitäjä Adina sai tiedon tuoreesta rakennustyömaasta. Työmaalla asui joukko koiria, joista haluttiin mahdollisimman pian eroon. Niinpä Adina kiiruhti paikalle ennen rankkureita ja otti koirat tarhalleen turvaan odottamaan parempaa tulevaisuutta.

Siskokset Iris, Olive ja Amy kuuluvat näihin onnekkaisiin. Viimeiset kaksi vuotta he ovat eläneet Cosoban tarhalla odottaen mahdollisuuttaan adoptioon. Aran luonteensa vuoksi kolmikko on kuitenkin aina tähän asti ohitettu. Iris ja Olive asuvat yhdessä sivuilta löytyvän Steauan kanssa ja Amy yhdessä reippaamman koiran kanssa. Kaikki siskoksista tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Ihmisiä kolmikko selvästi jännittää ja jokainen heistä reagoi lähestymiseen jähmettymällä mahdollisimman huomaamattomaksi häkin tai kopin perälle.

Koska siskosten tarhakäytöksen perusteella heidän luonteista on vaikea sanoa tarkemmin, etsivät tytöt kokeneita koteja tai hoitopaikkoja.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.