Romaniassa elää jatkuvasti satoja tuhansia kodittomia koiria. Valtion vastaus suureen koiramäärään ovat kunnalliset tarhat, joihin rankkurit keräävät koiria kaduilta. Useimmilla kunnallisilla tarhoilla olot ovat huonot ja monilla tarhoilla koirat saavat elinaikaa vain muutaman viikon ennen kuin heidät lopetetaan uusien koirien tieltä. Koska kaduilla ja kaupunkien laitamilla elää näistä tarhoista huolimatta koiria, lisääntyvät koirat tehokkaasti ja uusia pentuja syntyy jatkuvasti lisää.
Steriloinnit ovat ainoa pysyvä, eettinen ja eläinlähtöinen tapa vaikuttaa kodittomien eläinten populaatioihin. Kodittomien koirien steriloinneilla on lisäksi positiivinen vaikutus myös yksilöiden terveyteen ja hyvinvointiin. Kun nartuilla ei ole juoksuja, uroksien väliset tappelut vähenevät ja nartut säästyvät juoksujen aikaan ahdistelulta, eikä heille tule nisäkasvaimia eikä märkäkohtua. Tiineysaika ja pentujen imettäminen vaativat myös paljon nartun keholta, ja kun ravintoa on huonosti saatavilla, on nartun elimistö kovilla. Kodittomaksi syntyviä pentuja uhkaavat lukuisat vaarat, kuten sairaudet ja autoliikenne. Harva pentu selviää kaduilla aikuiseksi asti, sillä useimman elämä päättyy aivan liian aikaisin julmasti tauteihin ja onnettomuuksiin.
Romaniassa suurta kodittomien koirien määrää ylläpitävät osaltaan myös omistetut koirat. Koska iso osa omistetuista koirista kulkee vapaana, syntyy heille jatkuvasti uusia pentueita. Koirien omistajat eivät kuitenkaan halua ottaa vastuuta pennuista. Yleisin tapa päästä pennuista eroon on hylätä ne johonkin. Pentuja päätyy pelloille, pysähdyspaikoille ja onnekkaimmillaan suoraan yksityisten tarhojen porteille. Jotta uusia kodittomia koiria ei syntyisi, pyrkivät paikalliset eläinlääkärit tarjoamaan ilmaisia sterilointeja parhaansa mukaan.
Embla Rescue tekee yhteistyötä romanialaisen eläinlääkäriaseman Green Vetcaren kanssa. Green Vetcaren eläinlääkäri Irina Corbu-Rudnicilla on vastaanotollaan SUST Orphan Animal Clinic, eli klinikka, jonka tavoitteena on tarjota ilmainen sterilointi kaikille koirille ja kissoille, jotka ovesta sisään tuodaan. Yhden steriloinnin hinta on keskimäärin 30 euroa.
Raha on aina tiukassa ja Emblalle sterilointeihin lahjoitetut rahat ohjataan kokonaisuudessaan Irinan sterilointityöhön. Irina onkin sanonut, että Emblan lahjoitusten myötä on ollut hienoa voida niin paljon useammin sanoa koiransa tai kissansa sisään tuovalle henkilölle, että apu on mahdollinen.
Tavoitteemme on jatkuvasti kehittää omaa sterilointitoimintaamme niin, että voimme jatkossa järjestää myös paikallisia sterilointipäiviä. Sterilointipäivien ja -kampanjoiden avulla sterilointimahdollisuus tuodaan ihmisten lähelle ja siten sterilointikynnystä voidaan madaltaa. Kaikilla maaseutujen ihmisillä ei ole mahdollisuutta tuoda koiraansa tai kissaansa kaupunkiin steriloitavaksi, jolloin palvelu on tuotava heidän luokseen.
Jokainen sterilointiin lahjoitettu sentti ja euro ovat avuksi, jotta kodittomia eläimiä syntyisi vähemmän. Olethan mukana auttamassa.
Tilinumero FI62 1544 3000 1550 64
Viite 10171
Mobile Pay numero 82373
viestiksi 10171