LAUHA

narttu | syntynyt noin 2014 | kotihoidossa pääkaupunkiseudulla | noin 40cm

15.6.2025
Herttainen Lauha-mummu on saanut maailman parhaita uutisia. Hoitopaikasta on tullut hänen ikioma kotinsa, jossa hän saa viettää onnelliset eläkepäivänsä.

10.4.2025
Kevät on selvästi piristänyt Lauhaa. Karvanvaihdon myötä nuhjuisen tarhaturkin alta paljastui virtaviivainen mummeli ja samalla elämänilo ja vauhti ovat tasaisesti lisääntyneet. Kotihoitajan tullessa kotiin Lauha on innostunut laukkailemaan ja esittämään leikkiinkutsuja kotihoitajalle. Myös onnellisia hännänheilutuksia on alkanut näkyä ihmistä kohtaan. Lenkeilläkin vauhti on tasaisesti kasvanut kunnon kohetessa ja selvästi Lauha nauttii, kun saa tutkiskella hajuja ulkona. Nenänkäyttö on muutenkin lisääntynyt selvästi ja nykyään hän osaa hienosti seurata hajujen perässä keittiöön jos ihmiset ovat syömässä. Kotioloissa Lauha on edelleen rauhallinen ja viettää tyytyväisenä aikaa pedeillä nukkuen.

1.3.2025
Rauhallista elämää kotihoidossa viettävä Lauha etsii edelleen omaa kotiaan. Pääasiassa aika kuluu edelleen omalla pedillä makoillessa, mutta nykyään Lauha käy yhä useammin tutkimusretkellä haistelemassa paikkoja myös muualla asunnossa. Lenkillä Lauha köpöttelee hissukseen eteenpäin ja kävelyt ovat pääsääntöisesti lyhyitä. Kissoja Lauha ei ole tavannut, mutta kotihoitopaikassa käyneet vieraat ihmiset eivät Lauhaa juurikaan hetkauttaneet, neiti makoili pedissään vieraista välittämättä.

9.2.2025
Lauhan arki kotihoidossa on jatkunut rauhalliseen tapaan. Yksinolot sujuvat hyvin ja muiden koirien kanssa Lauha tulee hyvin toimeen. Hän tosin arvostaa kovasti omaa rauhaansa omalla pedillään, ja nätisti huomauttaa koirakavereille, jos joku tulee liian lähelle. Lauha nukkuu tosi sikeästi ja huonon kuulonsa vuoksi pelästyy ja säpsähtää, jos herää johonkin tai häntä joudutaan herättelemään. Kotihoidossa vierailevaan ihmiseen Lauha ei juuri reagoinut. Lenkillä Lauha kävelee rauhallisesti ja sisällä hän viettää pääasiassa aikaa omalla pedillään. Lauhan herkkua ovat mm. pehmeät puruluut, nakit, juustot ja pizzareunat, mutta kurkku, tomaatti tai porkkana eivät ole lainkaan hänen makuunsa.

Lauha kävi eläinlääkärin tarkastuksessa, ja iloksemme Lauhan luusto on hyvässä kunnossa, ainoastaan oikeassa lonkassa on pientä kulumaa. Vatsaontelossa ja rintaontelossa ei ollut lääkärin mukaan mitään erikoista. Verikokeissa muut arvot olivat normaalit, mutta munuaisarvot olivat jonkin verran koholla, joten Lauha syö jatkossa munuaisystävällistä ruokaa. Jonkin verran Lauha kuulee, koska hän oli reagoinut eläinlääkärissä röntgenlaitteen ääneen kuvia otettaessa. Huonon kuulonsa vuoksi Lauhalle etsitään rauhallista aikuiskotia, jossa hänen erityistarpeensa voidaan ottaa huomioon.

4.1.2025
Lauhalle kuuluu kotihoitoon oikein hyvää. Pääasiassa Lauha vielä nukkuu väsymystään pois, mikä on ihan ymmärrettävää. Välillä Lauha on kuitenkin virkeä ja kiertelee tutkimassa paikkoja ja sitten taas palaa omaan lempipaikkaansa. Lauha-neiti syö hyvin ja kaikki tarpeet on tullut ulos.

Kotihoitajan mukaan Lauha ei oikein reagoi ääniin, joten on todennäköistä, että Lauhan kuulo on alentunut tai hän ei kuule lainkaan. Lauha-neiti on käynyt myös pari kertaa kävelyllä ja vierasta koiraa tai ohi ajavaa autoa ei neiti tuntunut pelkäävän ollenkaan. Lenkillä Lauha kävelee nätisti ja rauhallisesti, eikä sinkoile mihinkään.

23.12.2024
Suloinen Lauha saapui pari päivää sitten kotihoitoon. Hän on pääasiassa nukkunut pois väsymystään. Kuulumisia päivitetään lisää, kunhan olemme tutustuneet häneen paremmin.

Tausta ja tarina
Romania on täynnä pieniä kyliä, joissa asuu köyhempää väestöä. Kun ihmisilläkin on vaikeaa, on eläimistä vaikea huolehtia. Niinpä koirat lisääntyvät vapaasti ja niitä pyörii asutusten lähellä ja läheisillä pelloilla. Cosoban tarhaa ympäröivät alueet ovat suurimmaksi osaksi maaseutua ja vapaana juoksevia koiria näkee aivan joka puolella. Vaikka Adina tiimeineen steriloi jatkuvasti alueen koiria, on tarhalle päätyvien koirien virta loputon. Toisinaan lähialueilta tulee koiria myös viranomaisten pyynnöstä. Cosoban tarhan lähellä sijaitsevan kaupungintalon työntekijät tuovat tarhalle säännöllisesti koiria, jotka ovat syystä tai toisesta herättäneet alueen asukkaissa erityisen paljon valituksia. Yksi näistä koirista on ujo Lauha, joka on todennäköisesti sattunut eksymään väärälle alueelle mihin häntä ei toivottu.

Lauha on tarhalla vetäytyvän oloinen. Hän ei todennäköisesti viihdy tarhan hälinässä ja aiemmin kun hän asui vielä häkissä, pysytteli hän visusti koppinsa perukoilla suojassa. Talvella Lauha siirrettiin sisätiloihin muiden pienempien koirien kanssa. Sisällä olo onkin auttanut häntä jonkin verran ja nykyään hän pyörii jo tilassa mukana ihmisistä huolimatta. Vielä ihmisten läheisyys kuitenkin jännittää sen verran, että hän väistää kauemmas mikäli ihminen yrittää häntä rapsutella. Hän on tarhalla kovin hiljainen ja huomaamaton. Hän tulee hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.