FRANS

uros | syntynyt 2022 | Carpen tarhalla | noin 50-55 cm

31.7.2024
Fransilla todettiin lähtövalmisteluissa sydänmato, mistä johtuen varaus peruuntui. Sydänmato tullaan hoitamaan Romaniassa ja epäonninen Frans jatkaa jälleen kodin etsintää.

5.7.2024
Suloinen Frans on tänään saanut ilouutisia. Hänet on pentueen ensimmäisenä varattu ikiomaan kotiin Suomeen.

Tausta ja tarina
Kesäkuussa 2022 Carpen tarhaa ylläpitävä Carmen oli ajamassa tarhalleen, kun yllättäen keskellä peltoja kaukana kylistä ja asutuksesta hänen silmiinsä osui liikkumaton hahmo. Koska sairaiden koirien löytäminen on Romaniassa lähes päivittäistä tiesi Carmen heti, ettei hän voinut jättää asiaa tarkistamatta. Niinpä hän pysähtyi ja päästyään lähemmäs näki, että hahmo oli äärimmäisen laihtunut ja riutunut koira. Floraksi nimetty narttu oli aivan liian heikko liikkuakseen. Matkalla eläinlääkäriin hän oksensi kasoittain heinää, jota oli todennäköisesti syönyt epätoivoisena nälkäänsä pellolla maatessaan. Floraa hoidettiin ensin eläinlääkärissä ja tarpeeksi kuntouduttuaan hän pääsi tarhalle, jossa hoitoja jatkettiin. Hiljalleen Floran kunto koheni ja hän alkoi saada lisää painoa. Kaikesta huolimatta Flora oli edelleen hoikka toipilas ja siksi olikin valtava yllätys, kun muutamaa viikkoa myöhemmin Floran kopissa oli hänen lisäkseen vastassa viisi vastasyntynyttä pentua. Hän oli jo löytöhetkellä ollut tiineenä ja yhden sijaan Carmen olikin pelastanut tuona kuumana kesäpäivänä kuusi onnekasta.

Flora ja hänen pentunsa Fanni, Frans, Florian, Fiona ja Frida odottavat edelleen Carpen tarhalla. Pennut ovat kasvaneet tarhalla ja siksi ymmärrettävästi kaikki uusi on heille ihmeellistä ja jännittävää. Frans on porukan reippaimmasta päästä ja uskaltautuu ensimmäisenä nuuhkimaan vieraita ja erityisesti heidän tuomiaan herkkuja.  Herkkujen avulla hän tuntuu reipastuvan suhteellisen nopeasti ja hetken tutustumisen jälkeen vieras ihminen saa jo varovasti rapsutella hän leuan alta. Hän vaikuttaa olevan kovin utelias tutkimaan uusia asioita, vaikka käykin välillä hakemassa rohkeutta pienen välimatkan päästä.

Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.