
ALTHEA
narttu | syntynyt noin 2020 | kotihoidossa Kannuksessa | noin 50 cm
26.3.2026
Assi on ottanut ulkoilun saralla valtavia harppauksia eteenpäin. Piha-alueelta on päästy ympäröiville pelloille lenkille. Hän kulkee hihnassa hyvin ja ilohepuleita tulee tuon tuosta. Maantien varteen ei ole vielä asiaa, koska kovaa ohi ajavat autot pelottavat Assia, niitä katsellaan toistaiseksi kauempaa pellon laidalta.
Valjaiden laitto sujuu nykyisin hienosti, Assi tulee itse eteiseen kun ulos tehdään lähtöä. Assi on ollut myös turvallisella aidatulla alueella valvotusti ilman hihnaa, siellä on koirakavereita pyydetty leikkiin ja otettu pieniä juoksukisoja. Sisälle Assi tulee pihalta vaivatta, hän kävelee kiltisti kotihoitajan perässä ja istahtaa eteiseen että valjaat saadaan otettua pois.
Assi on alkanut sisälläkin irtaantua kodinhoitohuoneesta ja liikkuu muualla asunnossa koko ajan enemmän. Rapsutella on saanut kotihoitajan lisäksi leikki- sekä teini-ikäinen lapsi, hieman oli jännittänyt mutta antaa sen tehdä kun häntä osataan lähestyä rauhallisesti. Ei väistele ketään perheenjäsentä toista enempää, oli kyseessä mies tai lapsi. Kotihoitajaan on luonnollisesti kiintynyt eniten ja hänet otetaankin töistä tullessa aina riemuiten vastaan.
Vieraisiin ei reagoi millään tavoin ei hauku tai muuta vastaavaa, mutta tuttavuuttakaan ei rohkene vielä tehdä vaan pysyttelee turvallisen välimatkan päässä. Tyttö olisi varmasti valmis löytämään oman kotinsa jossa jatkaa kotikoiran taitojen opettelua, kodin olisi hyvä sijaita rauhallisella alueella.
24.2.2026
Althea, joka kotihoidossa tunnetaan nykyisin helpommin lausuttavalla nimellä Assi, on edistynyt hienosti uusien asioiden opettelussa. Hän on päässyt tutustumaan valjaisiin ja hihnaan lisää sekä harjoitellut ulkoilua hihnassa aidatulla alueella. Kaikkein jännittävin hetki Assille on edelleen se, kun kotihoitaja lähestyy valjaat kädessä. Itse pukeminen kuitenkin sujuu, ja kun valjaat ovat päällä, ne eivät tunnu häiritsevän Assia lainkaan. Ulkona Assi liikkuu rennosti maata haistellen ja ympäristöä rauhassa tutkiskellen. Ohjattavuus on vielä harjoitteluvaiheessa, mutta ensimmäiset iloiset hepulihyppelyt on jo nähty, ja ne kertovat kasvavasta rohkeudesta. Ovesta kulkeminen sujuu Assilta hienosti ja ilman ongelmia.
Assi kävi jokin aika sitten eläinlääkärissä, jossa hänet rauhoitettiin kynsienleikkuuta varten ja samalla rokotukset saatiin hoidettua kuntoon. Tassujen käsittelyä harjoitellaan edelleen kotihoidossa, joten rauhoitus teki tässä vaiheessa tilanteesta Assille stressittömän kokemuksen. Eläinlääkärissä Assi käyttäytyi jännityksestä huolimatta hienosti, hän antoi kuunnella sydämen, ja kuonokopan laitto, sekä rauhoitteen antaminen sujuivat hyvin. Vastaanotolle Assi vietiin häkissä, näin siirtyminen oli helpompaa ja turvallisempaa. Assi etsii rauhallista ja ymmärtäväistä kotia, jossa hän saa edetä omaan tahtiin. Hän hyötyy lempeästä ohjauksesta ja kärsivällisestä suhtautumisesta uusiin tilanteisiin.
18.1.2026
Althealla alkaa olla kiinnostusta tutustua ulkomaailmaan, hän haikailee kovasti mukaan kun kotihoitaja on lähdössä toisen koiran kanssa ulos ja on kaikkein rohkeimmillaan juuri siinä hetkessä. Niinpä asian edistämiseksi on aloitettu ahkerat valjastreenit. Ensin on harjoiteltu pannan kaulaan laittamista ja pois ottamista onnistuneesti muutamia kertoja, ja sittemmin saatiin myös valjaat päälle. Althea oli pienehkön alkujähmettymisen jälkeen lähtenyt reippaasti syömään herkkuja huoneen lattialta. Selän päälle tulevien lukkojen kiinnitys ja ylipäätään se että kädet lähestyy selkää tai kylkiä, on Altheasta kovin pelottavaa, valjaiden pukeminen ja riisuminen onnistuu kuitenkin lempeän hitaasti tehden.
Ensimmäiset varovaiset rapsutukset on otettu myös vastaan, tilannetta helpottaa kun kotihoitaja ei ole suoraan Altheaa kohti, eikä tee tässäkään äkkinäisiä liikkeitä. Herkut kelpaa heti kun kosketus loppuu ja kotihoitaja kääntää selän, Althea palautuu näistä uusista jännittävistä tilanteista suhteellisen nopeasti. Asunnossa Althea liikkuu itselleen turvalliseksi kokemillaan alueilla, iloisuutta, leikkieleitä ja uteliaisuutta alkaa pilkahdella hetki hetkeltä enemmän, ja kotihoitajan tullessa kotiin käydään hänet häntä heiluen tervehtimässä. Althea tarvitsee tukea ja rauhallista rohkaisua runsain mitoin tutustuessaan lisää uusiin asioihin.
9.12.2025
Althea otti pienen harmillisen takapakin säikähdettyään kun pieni hyllykkö kaatui hänen lähettyvillä ja jumiutui huoneeseensa. Nyt on kuitenkin taas alkanut löytyä kiinnostusta ympäristön tutkimiseen. Hän käy yksin ollessa syömässä herkut portin toiselta puolen käytävältä. Vinkulelut tuntuu olevan tytöstä kovin mieluisia ja niitä kuskataan omaan pesään sitä mukaa kun kotihoitaja käy portille laittamassa.
Tulee syömään ruokansa vaikka ihminen on näkyvillä, samoin lähtee hakemaan lattialle heitettyt herkut melko pian. Liikkuu muutenkin huoneessaan taas enemmän sekä rennommin vaikka kotihoitaja on huoneen edustalla, iloisia hännän heilutuksia on myös välillä nähty. Aktivointilelut, kuten nuusku- ja nuolumatto ovat tulleet tutuiksi. Harjoituksia on tehty lyhyitä pätkiä kerrallaan, koska Althea väsyy vielä äkkiä. Mutta uteliaisuus alkaa onneksi herätä henkiin pikkuhiljaa uudelleen. Kaikki tarpeensa hän tekee siististi alustoille.
31.10.2025
Althea on ollut kotihoidossa viikon verran. Uteliaisuus ottaa koko ajan enemmän valtaa, ja hän uskaltaa poistua turvahuoneestaan rauhallisina hetkinä tutkimaan asuntoa muualle. Turvahuoneessa ollessaan pysyttelee aina vaan enemmän portilla vaikka kotihoitaja olisi lähettyvillä, ja on alkanut myös liikkua enemmän huoneessaan. Hoitoperheen kahteen pienempään koiraan on tehty varovaista tuttavuutta, isommat koirat ovat Altheasta vielä kovin jänniä. Tutustumme tähän kauniiseen tyttöön lisää.
Tausta ja tarina
Kun korona levisi maailmalla, myös Romanian kodittomien koirien tilanne paheni hetkellisesti. Koiria hylättiin ennätyksellisen paljon ja samalla adoptiot käytännössä pysähtyivät, kun eläinten kuljettaminen maasta toiseen kävi mahdottomaksi. Niinpä monet tarhat täyttyivät äärimmilleen koirista ja erityisesti pennuista. Ja koska adoptioita ei juuri ollut, pennut ehtivät kasvaa tarhoilla ujoiksi aikuisiksi. Niinpä tarhoilta löytyy tänä päivänä hurjat määrät nuoria aikuisia koiria, joilla ei juuri ole kokemuksia mistään ja siksi he suhtautuvat kaikkeen uuteen varoen ja epäillen. Myös Cosoban tarhan häkkirivit ovat täynnä häkkejä, joissa asuu aikuisiksi tarhalla kasvaneita pentueita. Koska pentueet ovat usein suuria, on heitä ajan myötä täytynyt jakaa useampaan häkkiin. Niinpä Alva, Alessia ja Althea asuttavat yhtä häkkiä ja heidän sisarus Alani asuu viereisessä häkissä jo Emblan sivuilta löytyvän Dumlen kanssa.
Althea on tarhalla kovin ujo. Hän hakeutuu siskojensa kanssa herkästi koppiin, jos häkissä tapahtuu jotakin normaalista poikkeavaa. Jos koppiin ei pääse, hän hakeutuu mahdollisimman kauas vieraista ihmisistä. Uudet tilanteet ymmärrettävästi jännittävät häntä, sillä vietettyään koko elämänsä tarhalla hän ei ole juuri saanut minkäänlaisia kokemuksia. Althea on tarhalla kovin huomaamaton eikä juuri hauku. Reippaasta koirakaverista olisi varmasti hänelle hyötyä kotiutuessa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.