DUMLE

uros | syntynyt noin 2019 | Cosoban tarhalla | noin 45-50 cm

Cosoban alueella ei ennen Adinan tarhaa ollut juuri mitään apua kodittomille koirille. Niinpä tieto tarhasta on levinnyt nopeasti ja paikalliset tietävät hyvin, mihin apua tarvitsevia koiria voi viedä. Koirien kannalta pääsy tarhalle on lottovoitto, mutta jatkuvasti äärimmilleen venytetyillä resursseilla selviytyvälle Adinalle jatkuva tulva uusia koiria on vaikea paikka. Hyväsydämisenä ihmisenä hän ei kuitenkaan juuri koskaan kieltäydy auttamasta ja niinpä koiria päätyy tarhalle jatkuvasti lisää. Kun koiria on satoja ja uusia pentuja ja huolehdittavia tulee jatkuvasti lisää, hukkuvat yksilöt herkästi massaan. Niin on käynyt myös Dumlen kohdalla. Kukaan tarhalla ei enää muista, miten hän on alunperin päätynyt tarhalle. Dumle asuu tarhalla yhdessä mustan pentueen kanssa, joka saapui tarhalle aivan pieninä pentuina juuri pahimman korona–ajan alkaessa. Niinpä on hyvin mahdollista, että Dumlekin on tuolloin saapunut pentuna täpötäydelle tarhalle ja päätynyt ikäistensä pentujen sekaan.

Dumle on kuten niin moni muukin sadoista tarhalla kasvaneista pennuista. Hänellä ei ole juuri lainkaan kokemuksia ja niinpä kaikki uusi ja erilainen jännittää häntä. Dumle ei vapaaehtoisesti lähesty vieraita, mutta tarkkailee kyllä uteliaana pienen välimatkan päästä heidän touhujaan. Hän onkin ujosta häkkiporukasta vähiten arka ja jo hetken häkissä oleskelun jälkeen Dumle käy rohkeasti syömässä maahan heitettyjä herkkuja. Herkkujen avulla Dumle rohkaistuu sen verran, ettei enää halua käydä välissä kopissa hakemassa rohkeutta muilta koirakavereiltaan, vaan jää odottelemaan ihmisen lähelle lisää herkkuja. Dumle tulee tarhalla hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja hän vaikuttaa olevan ainakin tarhaoloissa hyvin huomaamaton ja hiljainen.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.