
BLONDA
narttu | syntynyt 2021 | kotihoidossa pääkaupunkiseudulla | noin 35 cm
2.3.2025
Blondan kehitys kotihoidossa jatkuu huimaa vauhtia. Ihminen on hänelle edelleen rakkain asia maailmassa ja hän viettäisikin mielellään mahdollisimman paljon aikaa ihmisen lähellä rapsuteltavana. Hänen kanssaan on päästy aloittamaan hihnassa ulkoilu ja lenkkeily kaupunkialueella ei ole ollut Blondasta lainkaan jännittävää. Hän oppiikin nopeasti uutta ja esimerkiksi hississä kulkemiseen hän tottui vain parin harjoittelukerran jälkeen. Hän tykkää kaikenlaisesta aktivoinnista ja viihtyisikin varmasti kodissa, jossa harrastettaisiin tai harjoiteltaisiin uusia asioita yhdessä. Kaikki hoitotoimenpiteet ovat sujuneet hienosti. Blonda on nyt siirtynyt asumaan muun porukan mukaan ja hän pitää kovasti hoitopaikan muista koirista. Muiden koirien seura on myös helpottanut alkuun esiintynyttä eroahdistusta, sillä jäädessään täysin yksin Blonda haukkui ja ulvoi ihmisen perään. Koirakaveri olisikin tärkeä myös tulevassa kodissa. Yksinjäämistä lukuunottamatta Blonda on ollut hiljainen ja pärjännyt hienosti myös kerrostalossa.
21.2.2025
Blonda saapui kotihoitoon viikko sitten ja hän on yllättänyt kaikki reippaudellaan. Kotihoitajan seura on parasta ja rapsutuksista ei saada tarpeeksi, vaikka tyttö olisi mieluusti kotihoitajan seurassa koko ajan on ensimmäiset yksinolot suoritettu, ja ne meni ihan mukavasti. Blonda on pääasiassa omassa tilassaan portin takana ja talon muihin koiriin ollaan tutustuttu lyhyitä hetkiä kerrallaan, hän ei tunnu juuri välittävän muista koirista eikä tukeutuvan heihin. Valjaita on soviteltu päälle ja pois, mutta ulkoilua ei ole vielä harjoiteltu. Hän ei tunnu pelkäävän ääniä ja on rohkea kaikkien uusien juttujen suhteen, myös erilaisilla pinnoilla kävelee tottuneesti. Tarpeet on tehty alustoille ja ruoka maistuu. Kerta kaikkiaan mainio kaveri.
Tausta ja tarina
Carpen tarhaa ylläpitävän Carmenin ystävä löysi kolme pientä pentua kesällä 2021. Romaniassa pentuihin törmää surullisen usein, sillä kodittomiksi syntyneiden pentujen lisäksi ihmiset hylkäävät omistamilleen koirille syntyneitä pentuja milloin mihinkin. Pentujen onneksi heidät löytänyt henkilö ei voinut jättää heitä selviytymään omillaan ja niinpä kolmikko pääsi naisen luokse turvaan. Siellä he kasvoivat hyvässä hoivassa, kunnes pentujen ollessa noin kuuden kuukauden ikäisiä hän pyysi Carmenia ottamaan heidät tarhalleen. Pennuista yksi oli niin reipas, että hyvin pian tarhalle päädyttyään hän pääsi toisen yhdistyksen adoptio-ohjelmaan ja löysikin pian kodin Suomesta. Thio ja Blonda sen sijaan ovat pienestä asti olleet siskoaan ujompia ja niinpä he ovat jääneet tarhalle odottamaan omaa mahdollisuuttaan parempaan elämään.
Thio ja Blonda ovat hassunnäköinen kaksikko. He asuvat tarhalla kahdestaan ja ovat kovin uteliaita sen suhteen, mitä tarhalla milloinkin tapahtuu. Heidät löytääkin usein koppinsa katolta tähyilemästä ympäristöään. Kun häkkiin astuu vieraita, alkaa molempia jännittää. Blonda on kaksikosta selvästi arempi ja hän hakeutuu herkästi kopin suojaan, jos vieraiden läsnäolo häkissä alkaa ahdistaa liikaa. Hän pitää mielellään välimatkaa vieraisiin ihmisiin ja hakeutuu aina kauemmas, jos vieras häntä lähestyy. Carmen kertoo Blondan olevan hieman reippaampi tuttujen ihmisten kanssa, mutta liian jännittävissä tilanteissa kuten eläinlääkärin rokottaessa häntä Blonda on toisinaan varoitellut näykkimällä. Blonda tarvitsee kokeneen kodin tai kotihoitopaikan, jossa ymmärretään harjoitella jännittäviä asioita hänen ehdoillaan.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.







