
VILI
uros | syntynyt noin 2023 | Cosoban tarhalla | noin 35 cm
Cosoban alueella ei ennen Adinan tarhaa ollut juuri mitään apua kodittomille koirille. Niinpä tieto tarhasta on levinnyt nopeasti ja paikalliset tietävät hyvin, mihin apua tarvitsevia koiria voi viedä. Koirien kannalta pääsy tarhalle on lottovoitto, mutta jatkuvasti äärimmilleen venytetyillä resursseilla selviytyvälle Adinalle jatkuva tulva uusia koiria on vaikea paikka. Vaikka Adina kieltäytyy parhaansa mukaan uusista koirista, hylätään tarhalle silti jatkuvalla syötöllä uusia pentuja. Ja koska pentuja on paljon, ovat mahdollisuudet sosiaalistaa heitä kovin vähäiset. Niinpä iso osa pennuista viettää ensin pentuaikansa isolla sisäpihalla suuressa koiralaumassa, missä he näkevät edes hieman enemmän ihmisiä. Valitettavasti tämäkään ei auta kaikkia ja osa pennuista kasvaa pihalla ujoiksi aikuisiksi. Kun iän myötä tila käy ahtaaksi, siirretään koirat häkkiriveihin asumaan.
Vili on yksi tarhalla kasvaneista ujoista nuorukaisista. Hän viettää yönsä häkissä, mutta saa juoksennella päivät vapaana yhdellä tarhan monista pihoista. Hän pärjääkin mainiosti isompien koirien seassa ja osaa taitavasti pitää sekä puoliaan, että tilanteen tullen antaa tilaa muille. Hän vaikuttaa vapaana kulkiessaan hyvin itsevarmalta ja saattaa pihalla heittäytyä esimerkiksi piehtaroimaan tai leikkimään. Ihmisiä Vili selvästi jännittää ja varsinkin käsittely ja koskeminen ovat hänelle vieraita ja epäilyttäviä asioita. Hän kyllä pyörii uteliaasti vieraidenkin lähellä, mutta heti ihmisen lähestyessä hän vetäytyy kauemmas tarkkailemaan tilannetta. Muutoin hän vaikuttaa kovin iloiselta ja touhukkaalta persoonalta, josta kuoriutuu varmasti leikkisä ja menevä perheenjäsen.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.