VALTON

uros | syntynyt noin 2022 | Carpen tarhalla | noin 50 cm

Alkuvuodesta 2022 Carpen tarhaa ylläpitävä Carmen sai soiton läheisen kylän asukkaalta. Tarhaa ja kylää ympäröiviltä pelloilta oli löytynyt erittäin laiha ja huonokuntoinen emo yhdessä seitsemän pienen pentunsa kanssa. Tietäen, etteivät pennut selviäisi pellolla kauaa erityisesti kun emokin tarvitsi kipeästi apua, Carmen päätti lähteä apuun. Emo oli onneksi äärimmäisen ystävällinen ja pian koko perhe matkasi Carpen tarhalle. Siellä he ovat nyt asuneet siitä asti. Vanilja-emo on edelleen äärimmäisen sosiaalinen ja ihmisrakas, mutta pennut ovat valitettavasti kasvaneet tarhaoloissa ujoiksi ja heidän mahdollisuutensa adoptioon ovat ennen Emblaa olleet lähes olemattomat.

Valton jakaa tarhalla häkin yhdessä emonsa ja kahden siskonsa kanssa. Hän ujostelee vieraita ja pitää heihin pientä välimatkaa, mutta on selvästi kovin kiinnostunut näiden puuhista. Niinpä hän käy vähän väliä pyörähtämässä lähempänä, mutta rohkeus ei aivan riitä nuuhkimaan vieraita. Valton on tarhalla tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.