
TOIVO
uros | syntynyt noin 2022 | kotihoidossa Raumalla | noin 40-45 cm
20.4.2026
Toivo on pärjännyt uudessa kotihoitopaikassaan hienosti. Lenkillä hän on edistynyt hienosti jännittävien asioiden kohtaamisessa järjestelmällisellä harjoittelulla. Vastaan tulevien koirien ohittaminen nätisti on vielä työn alla, mutta pyöräilijät, potkulaudat ja vastaavat Toivo ohittaa hienosti, kunhan vain pysytään liikkeellä eikä Toivon huomio pääse herpaantumaan hihnan toisesta päästä.
Kotosalla Toivosta on alkanut kuoriutua rauhallinen tyyppi, joka turhia hössötä. Yksinolot ovat sujuneet edelleen hienosti ja Toivo on tullut loistavasti toimeen nykyisen kotihoitopaikan kissojenkin kanssa. Vieraat ihmiset edelleen hieman ujostuttavat, mutta Toivo tulee kuitenkin tutustumaan heihinkin. Kotihoitajan sanoin Toivo on todella kiltti ja kultainen poika.
Toivo voisikin sopeutua monenlaiseen kotiin, kunhan koti ymmärtää Toivon mahdolliset haasteet lenkkeilyn suhteen ja sen, että vieraiden kanssa Toivo varmasti tarvitsee ainakin alkuun aikaa ja ymmärrystä. Hän on pärjännyt hienosti teini-ikäisten lasten kanssa ja liikkuu sujuvasti ihmisten ilmoilla.
11.4.2026
Toivon kevät on edennyt melkoisella vauhdilla. Hän vaihtoi muutama viikko sitten kotihoitopaikkaa ja hän on ottanut muutokset vastaan yllättävän tyynesti ja reippaasti.
Toivo on varsin reipas ja tuttujen kesken sosiaalinen tyyppi. Hän on hienosti yksinolot ainakin toisten koirien kanssa ja pääasiassa nukkuu ihmisten poissaollessa. Lenkkeily on luultavasti Toivon suurin kompastuskivi, koska vastaan tulevat ihmiset ja toiset koirat jännittää häntä. Tässäkin on jo saatu edistystä aikaan, kun Toivon kanssa vaan jatketaan tuttujen vihjesanojen kanssa reippaasti matkaa tai tarvittaessa vaihdetaan suuntaa, jolloin Toivolla ei ole aikaa jäädä suotta tuijottelemaan epäilyttäviä kohteita. Muutoin hän käyttäytyy lenkeillä varsin mallikkaasti.
Vieraisiin ihmisiin Toivo suhtautuu hieman varauksella, mutta lämpenee kyllä saatuaan hieman harkinta-aikaa. Hänellä on jo moni kotikoiran taito hallussa, mutta tulevan oman kodin on silti hyvä muistaa, että Toivo tarvitsee vielä paljon tukea ja ohjausta. Toivo arvostaisi varmasti myös reipasta ja leikkisää koiraseuraa, joka ei säikkyisi Toivon melko vauhdikasta leikkityyliä.
28.2.2026
Toivo on ennättänyt asustella kotihoidossa vasta kuukauden, mutta on siinä ajassa oppinut jo valtavasti kotikoiralle tärkeitä taitoja. Toki opeteltavaa ja ihmeteltävää riittää edelleen, mutta käytännössä Toivo on jo täysin valmis muuttamaan omaan kotiin, jossa häntä odottaisi reipas ja leikkisä koirakaveri, koska koiraseura tuntuu olevan Toivolle todella tärkeä asia. Rakastaa Toivo ihmisenkin huomiota ja kotihoitajalta haetaankin nykyään ahkerasti rapsutuksia. Sohvallekin on jo irronnut lupa kiivetä kotihoitajan oman koiran seuraan ja Toivo tekeekin sen varsin kohteliaasti vanhempaa koiraherraa nätisti väistäen.
Toivo on käynyt eläinlääkärissä pienen haaverin vuoksi ja reissu sujui jännityksestä huolimatta hienosti; eläinlääkäri sai tehdä tarvittavat hoitotoimet hienosti, vaikka kaikki olikin hieman epäilyttävää. Haaverista on toivottu hyvin ja muutamat tikitkin on jo saatu pois ja Toivo on entistä ehompi. Hän ulkoilee mielellään ja kulkee hihnassa varsin kivasti, vaikka vielä lenkeillä kaikenlaista jännittävää onkin. Etenkin vieraat ihmiset ja toiset koirat ovat Toivolle lenkillä vielä haastavia kohdattavia.
Yksinolojen kanssa Toivolla on opeteltavaa, mutta koirakaverin kanssa hän jää nätisti kotiin ilman ongelmia. Tähän tulevassa kodissa onkin hyvä paneutua ja opettaa Toivoa vähän kerrassaan koiralähtöisesti siihen, että koirakaverin poistuminen ei ole kamala asia. Muutoin Toivo on kotosalla kerrassaan kiva ja ihmisen seurassa viihtyvä tyyppi.
13.2.2026
Toivosta on kuoriutunut kotihoidossa aktiivinen ja toimelias tyyppi. Hän rakastaa rapsutuksia ja huomiota vaikka ihmisen kosketus vielä ajoittain hieman jännittääkin. Ruoka maistuu ja Toivo on helposti makupaloilla motivoitavissa. Sohvallekin tekisi jo kovasti mieli köllöttelemään, mutta kotihoitopaikan oma koira on sen verran jännittävä, että Toivo antaa ainakin tällaisessa tilanteessa hänelle kohteliaasti tilaa ja pysyttelee vielä lattiatasossa. Vieraitakin Toivo on jo muutaman kerran tavannut, mutta he ovat vielä varsin jännittäviä. Toivo on kuitenkin uskaltanut syödä vieraiden lattialle heittelemiä makupaloja, vaikka onkin muuten näissä tilanteissa pysytellyt vielä omassa häkissään turvassa.
Ulkoilunkin Toivo on jo aloittanut ja vaikka se olikin alkuun jännittävää ja hieman epäilyttävää, on ulkona käyminen muuttunut koko ajan helpommaksi ja nyt siellä mielellään touhuttaisiin jo enemmänkin.
Toivo on melko energinen tyyppi, joka vaikuttaa varsin reippaalta ja tasapainoiselta persoonalta. Moni asia on hänelle edelleen uutta ja ihmeellistä ja matkaa kotikoiraksi on vielä taitettavana. Toivo on kuitenkin kehittynyt kotihoidossa huimasti jo muutamassa viikossa. Hän sopisi todennäköisesti monenlaiseen ympäristöön, mutta reippaasta, leikkisästä koirakaverista olisi varmasti paljon apua ja iloa. Kodin on myös hyvä osata ottaa huomioon Toivon rakenne; matalat jalat ja pitkä selkä, joten vaikka Toivo kaipaakin liikuntaa ja tekemistä, mikään maratoonari hän ei ole. Aivoja ja nenää vaativiin harrastuksiin Toivosta kyllä saattaisi saada ajan myötä hauskan kaverin.
3.2.2026
Toivon elämässä tapahtui valtava muutos, kun hän pääsi kotihoitoon Suomeen 31. 1. 2026.
Kotihoidossa elo on totta kai vielä jännittävää ja ihmeellistä, mutta Toivo on osoittautunut jo varsin aktiiviseksi ja omatoimiseksi kaveriksi. Matot ja lelut saavat kyytiä, kotihoitopaikan oman koiran kanssa on päätetty tehdä tuttavuutta, valjaat on saatu päälle ja uloskin tekisi jo kovasti mieli. Ihmisen kosketus on ymmärrettävästi tässä vaiheessa vielä jännittävä asia ja yksin jääminen on hankalaa, mutta eiköhän nämäkin haasteet selätetä, kun Toivo pääsee asettumaan kunnolla aloilleen hoitopaikassaan.
Tausta ja tarina
Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla. Tarhalla asuville koirille sijainti on ihanteellinen, mutta syrjäisessä sijainnissa on haasteensa. Tarhan lähialueilla ei juuri ole muita eläinsuojelijoita ja siksi alueella elää paljon kodittomia koiria. Sana tarhasta on levinnyt ja valitettavan usein ihmiset myös hylkäävät eläimiään tarhan lähistölle. Myös Toivo on päätynyt tarhalle pentuna yhdessä siskonsa kanssa tarhan läheisestä kylästä, mihin heidät oli hylätty. Tietäen etteivät pienet pennut selviäisi omillaan, otti Carmen kaksikon turvaan tarhalleen. Ujoiksi kasvaneet Toivo ja hänen siskonsa Hazelnut odottelevat edelleen tarhalla omaa mahdollisuuttaan.
Toivo on herkkä ja ystävällinen persoona. Hän katsoo selvästi mallia häkkikaveristaan ja kaipaakin kovasti tukea koirakaverilta. Aiemmin hän jakoi häkkinsä reippaan nartun kanssa ja tämän kanssa myös Toivo kävi iloisesti tervehtimässä vieraatkin ihmiset. Hän nautti rapsutuksista ja huomiosta. Reippaan kaverin lähdettyä kotiin Toivon häkkiin on muuttanut arka koira ja sen seurauksena myös hän on alkanut jännittää ihmisiä. Hän on kyllä kovin innoissaan ja heiluttelee ihmisille häntää, mutta hyvin äkkiä outo tilanne alkaa jännittää ja hän käy hakemassa kopista rohkeutta. Tuttua ihmistä hän uskaltautuu varovasti tervehtimään. Toivo vaikuttaa kovin sympaattiselta persoonalta, joka haluaisi uskaltaa tulla ihmisten luo.
Vaikka Toivo on matalajalkainen, hän ei ole pieni koira. Tästä huolimatta hän vaikuttaa kovin ketterältä ja hyppää esimerkiksi kopin katolle ongelmitta.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.