
STEAUA
narttu | syntynyt noin 2018 | Kotihoidossa Vihdissä | noin 45 cm
12.5.2021
Herttaisen Steauan matka omaan kotiin tulee pian päätökseensä, sillä hänen ikioma perheensä on löytynyt.
29.4.2021
Steaua viettää kotihoidossa seitsemättä päivää. Päästessään perille kotihoitoon Steaua tutki heti reippaasti huoneensa ja mylläsi sitten onnellisesti piehtaroiden oman pehmeän petinsä. Hyvin aikaisin kävi siis ilmi, että Steauan arkuus tarhalla oli paljolti ympäristöstä johtuvaa. Ensimmäiset pari päivää Steaua lähinnä nukkui pedillään tyytyväisesti kuorsaten ja unia nähden. Kun univelat oli kuitattu, hän lähti reippaasti tutkimaan muuta asuntoa. Steaua on koihoidossa tullut hienosti muiden koirien kanssa toimeen. Hän seurailee uteliaasti hoitopaikan pienen lapsen touhuja, eikä muutenkaan vaikuta säikkyvän juuri mitään. Kosketus on vielä Steauasta jännittävää, mutta joka päivä hän rentoutuu hieman enemmän rapsutellessa. Hänen kanssaan on rauhallisesti aloitettu myös totuttelu valjaisiin ja ulkoiluun liinassa. Vaikka ulkona olo on Steauasta vielä vähän jännittävää, hän lähtee mielellään ulos ja tulee itse muiden koirien mukana sisälle. Vielä Steaua väsähtää nopeasti uusista harjoituksista, joten kaikkeen uuteen totutellaan täysin hänen tahtiin. Steaua ei kotihoidossa ole haukkunut laisinkaan. Ujouden alta vaikuttaisi kuoriutuvan iloinen, leikkisä, älykäs ja touhukas nuorukainen.
Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Niitä asuu talojen pihoilla, kauppojen parkkipaikoilla ja puistoissa. Steaua asui yhdessä monen muun koiran kanssa Bukarestilaisen stadionin alueella. Vuosi sitten stadion päätettiin remontoida ja niinpä alueella asuvat koirat saivat äkkilähdön. Steaua oli onnekas, sillä se päätyi Adina Vladutin ylläpitämälle yksityiselle tarhalle Cosobaan.
Steaua on tarhalla tyypillinen arka koira. Kun ihmiset tulevat sen häkkiin se jähmettyy häkin perälle ja pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamaton. Ihmisten touhut kyllä kiinnostavat, mutta jännitys vie voiton eikä Steaua lähesty ihmistä vapaaehtoisesti. Tarhan työntekijät kuitenkin kertovat, että se antaa nätisti käsitellä itseään hoitotoimenpiteitä varten. Steauan luonteesta on vielä vaikea sanoa enempää, joten sille etsitään kokenutta hoitopaikkaa tai kotia, missä reipastua rauhassa. Muiden koirien kanssa Steaua tulee hyvin toimeen.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.