
RANSU
uros | syntynyt 12/2023 | Kotihoidossa Tampereella | noin 45 cm
5.7.2025
Suloisen Ransun kotihoitoaika päättyi, sillä oma koti on löytynyt ja onnellinen loppuelämä saa nyt alkaa.
15.6.2025
Ransu palaa etsimään kotia itsestään riippumattomista syistä. Hän on elellyt uudessa kotihoitopaikassa nyt pari viikkoa ja sopeutunut jälleen uuteen paikkaan hienosti. Kotihoitajan mukaan Ransu on ihana ja hassu persoona. Hän on utelias ja tyypillisen nuoren koiran tavoin usein puuhastelemassa jotakin nuoren koiran energialla. Hän rakastaa kaikenlaista puuhailtavaa ja aktivointia ja tarvitseekin luvallista tekemistä myös tulevassa kodissa. Ransu rakastaa rapsutuksia ja huomiota ja on aina innokkaasti touhuamassa ihmisen kanssa. Hihnassa hän kulkee nätisti ja nauttii selvästi ulkoilusta ja uusista hajuista. Aidatulla pihalla ja liinassa myös luoksetulo on toiminut hienosti. Yksinolot ovat kotihoitopaikassa sujuneet hienosti kun portin takana on muita koiria, mutta aivan yksin jäädessään Ransu on levottomampi ja saattaa haukkua tai raapia ovea. Sisäsiisteyden harjoittelu on edennyt hyvin, mutta pieniä vahinkoja sattuu edelleen välillä.
Ransu on tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, kunhan toinen koira pärjää toisinaan riehakkaan nuoren kaverin kanssa. Myös kissoihin Ransu on tutustunut nätisti. Vaikka hän on jo kovin reipas ja iloinen, tulee tulevan kodin muistaa ettei hänellä vielä ole paljoa kokemusta elämästä häkin ulkopuolella. Niinpä esimerkiksi uusia ihmisiä täytyy saada hetki tuumailla ennenkuin heitä voi käydä tervehtimässä.
27.4.2025
Ransun ikioma koti on löytynyt.
25.3.2025
Ransu on asettunut kotihoitoon nyt reilut kaksi viikkoa. Kotiutuminen on sujunut uskomattoman hyvin ja hän tuntuu oppivan uutta joka päivä. Hän on harjoitellut hihnassa ulkoilua ja lyhyet lenkit rauhallisessa ympäristössä sujuvat jo hyvin. Vastaantulijoita Ransu tahtoo toisinaan jäädä katselemaan, mutta muuten hän tuntuu suhtautuvan rennosti ympäröivään liikenteeseen. Sisäsiisteyden harjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja hoitotoimenpiteet kuten turkin trimmaus ovat sujuneet rauhallisesti. Ransu nauttii tutun ihmisen huomiosta ja hänen ehdoton lempipaikkansa on ihmisen vierellä sohvalla. Yksin jäädessään hän saattaa hetken haukkua ihmisen perään, mutta rauhoittuu sitten. Ransu on tullut hyvin toimeen hoitopaikan muiden koirien kanssa, mutta ihminen on hänelle selvästi tärkein ja hän pärjäisikin todennäköisesti hyvin myös ainoana koirana.
Ransu ottaa ulkona paljon kontaktia ihmiseen ja on kotihoidossa muutenkin nauttinut kovasti kaikenlaisesta harjoittelusta ja aktivoinnista. Hän viihtyisikin varmasti aktiivisemmassa kodissa, jossa voisi vaikka leikkimielisesti harrastella jotakin.
12.3.2025
Ransu on saapunut kotihoitoon muutama päivä sitten. Ensimmäisen päivän jälkeen hän on liittynyt muiden koirien seuraan. Ransua on saanut rapsutella, mutta suora lähestyminen jännittää. Valjaat on ongelmitta saatu päälle ja pihalla käyty haistelemassa raitista ilmaa, Ransu on kävellyt kotihoitajan perässä. Takuistakin hän on päässyt eroon. Lisää kuulumisia tutustumisen edetessä.
Tausta ja tarina
Cosoban alueella ei ennen Adinan tarhaa ollut juuri mitään apua kodittomille koirille. Niinpä tieto tarhasta on levinnyt nopeasti ja paikalliset tietävät hyvin, mihin apua tarvitsevia koiria voi viedä. Koirien kannalta pääsy tarhalle on lottovoitto, mutta jatkuvasti äärimmilleen venytetyillä resursseilla selviytyvälle Adinalle jatkuva tulva uusia koiria on vaikea paikka. Vaikka Adina kieltäytyy parhaansa mukaan uusista koirista, hylätään tarhalle silti jatkuvalla syötöllä uusia pentuja. Näin kävi joulukuussa 2023, kun Mimmi yhdessä viiden pienen pentunsa kanssa hylättiin yllättäen tarhalle. Pennut olivat vain muutaman viikon ikäisiä eivätkä olisi mitenkään selvinneet ilman emoaan. Onneksi Mimmi sai hoivata pentujaan turvassa tarhalla. Odotettuaan vuoden tarhalla päätettiin heidät ottaa Emblan adoptio-ohjelmaan.
Ransu asui yhdessä emonsa ja muiden sisarustensa kanssa yhdessä tarhan häkeistä, mutta sittemmin emo ja yksi sisaruksista on jo muuttanut Suomeen. Päivisin he pääsevät ulkoilemaan vapaana tarhan isolla pihalla yhdessä lukuisten muiden isompien koirien kanssa. Ransu ottaa ihmiset uteliaasti vastaan ja on heti pomppimassa lähellä huomiota ja rapsutuksia. Kun hän huomaa, että sisaruksia nostellaan syliin, toteaa Ransu parhaaksi hävitä paikalta. Häntä ei ole kuitenkaan vaikea houkutella esiin ja käytyään sylissä toteamassa ettei mitään pahaa tapahtunut, palaa Ransu häärimään iloisesti ihmisten ympärillä. Ransu katsoo pennuista selvästi eniten mallia sisaruksistaan ja hyötyisikin varmasti tulevassa kodissa reippaasta koirakaverista. Vaikka Ransu on tarhalla reippaan oloinen, on tulevan kodin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että hän on kasvanut tarhaoloissa. Kaikki kotona on siis hänelle uutta ja outoa ja kotiutumiseen ja uuteen totutteluun tulee varata rauhassa aikaa. Hän haukkuu tarhalla jonkun verran, mikä on hyvin tyypillistä ympäristössä, jossa tekemistä on kovin vähän.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.







