PEPPI

narttu | syntynyt noin 2016 | Eli for Animalsin tarhalla | noin 50 cm

Eli for Animalsin tarhaa ylläpitävä Claudia löysi Pepin ja tämän sisarukset pieninä pentuina. Pennuilla kävi tuuri ja heidät kaikki adoptoitiin koteihin Englantiin siitä huolimatta, että he olivat epävarmoja. Kahdeksan vuotta herttainen Peppi asui erään pariskunnan luona eläen onnellista kotikoiran elämää. Ainoa haaste kotona oli, että hän haukkui kotiin tuleville vieraille epävarmuuttaan. Vuonna 2024 perheeseen syntyi kuitenkin vauva ja kun pieni lapsi lähti liikkumaan, siirrettiin Peppi portin taakse pois lapsen luota. Kerran lapsen mennessä kolistelemaan porttia Peppi oli murissut lapselle ja tästä säikähtäneenä perhe päätti lähettää hänet takaisin Romaniaan. Niinpä Peppi päätyi takaisin Claudian luo tarhalle.

Peppi on rauhallinen persoona. Hänestä näkee, että hän on ehtinyt vuosia harjoitella kotikoiran elämää. Kohdatessaan vieraita hän saattaa alkuun haukkua hetken, mutta lopettaa tämän nopeasti Claudian pyynnöstä. Mikäli vieraat odottelevat rauhassa, käy Peppi hyvin pian nuuhkimassa ihmiset ja hetken tutustumisen jälkeen vieraat saavat myös rapsutella häntä. Jos vierailla on herkkuja, hän tulee mielellään hakemaan tarjotut herkut myös uusilta ihmisiltä. Peppi kiintyy selvästi vahvasti omaan ihmiseensä. Tarhalla hän pysyttelee paljolti Claudian lähellä ja nauttii aina, kun saa hetken huomiota tai rapsutuksia. Peppi kuuntelee hienosti ihmisen pyyntöjä ja osaa kulkea nätisti hihnassa. Hän on tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta pärjäisi varmasti mainiosti myös ainoana koirana. Hänelle etsitään kotia, jossa olisi tasainen ja rauhallinen arki.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.