
PEPPER
narttu | syntynyt 1/2014 | kotihoidossa Oulussa | noin 55 cm
21.3.2025
Pepperin kolmas kuukausi kotihoidossa on jatkunut samalla hitaasti eteenpäin menevällä temmolla, kuin ensimäisetkin. Vaikka hän käyttää yhä huonettaan paljon lepäämiseen ja palautumiseen, sekä turvakseen silloin, kun kodin elämää tapahtuu hänen mielestään vähän liikaa on hän kuitenkin päivittäin varsin innoissaan touhuamassa muiden seurassa myös muualla. Hänen persoonansa on alkanut pirskahdella esiin moninaisin eri tavoin. Hän uskaltaa komentaa tassuilla tömistellen, pöhähdellen ja välillä käskevän kumealla haukulla kotihoitajaa milloin minkäkin hänelle tähdellisen asian pariin. Hänen itsevarmuutensa kasvu näkyy myös siinä, kuinka hän hakeutuu pörisemään kissoille mielipiteitään heidän edesottamuksistaan. Kissoihin suhtautumista toki työstetään edelleen, mutta on ilo nähdä kuinka mummo rohkenee alati avoimemmin ilmaisemaan itseään myös turvahuoneensa ulkopuolella. Kotihoitopaikan varsin koirasosiaaliset kissat eivät tästä ole pahastuneet, mutta kissakodeissa tämä on kuitenkin hyvä huomioida.
Kosketukset ja valjaiden pukeminen ovat yhä Pepperille osittain haastavia. Pään ja kaulan rapsuttelu ja valjaisiin pujottautuminen käyvät jo helposti namien avulla, mutta ihmisen liikkeet ja käsittely muualta kuin etupuolelta käsin ovat hänelle hyvin vaikeita ja siksi esimerkiksi valjaiden kiinnitys on ollut äärimmäisen pitkän ja kärsivällisen työn takana. Eteenpäin on kuitenkin tultu ja valjaat on jo pariin kertaan saatu yhdeltä puolen kiinni asti. Nämä sivulla tehtävät harjoitukset ovat Pepperille kuitenkin selkeästi vaikeita ja niitä tehdäänkin maltilla yhteistyössä kouluttajan kanssa.
Pepper on tavannut muutaman naispuolisen vieraan ja vaikkei hän samaan huoneeseen asti uskaltautunutkaan, uskalsi hän kuitenkin ulos huoneestaan nuuskimaan ja tutkimaan tilannetta sopivaksi katsomansa etäisyyden päästä. Myös kyläillyt koiravieras käytiin tervehtimässä kohteliaan innokkaasti.
22.2.2025
Pepperin maailma on viimeisen kuukauden aikana lähtenyt hitaasti avartumaan huone kerrallaan. Hän vaatii vielä paljon aikaa tottuakseen oleilemaan siellä kaikkien arjen touhujen ja kodin muiden asukkaiden keskellä, mutta edistystä tapahtuu jatkuvasti palanen kerrallaan. Rauhalliseen ja vähemmän aktiiviseen aikaan hän on todennut jo turvallisiksi pötkötellä keittiön lattialla kotihoitajan tiskatessa tai syödä luuta sohvalla muiden pötkötellessä lähettyvillä. Täysin rennosti hän on yhä useimmiten omassa huoneessaan ja turvaa siihen yhä suuren osan päivästä. Pissat tulevat todella luotettavasti jo alustoille.
Kynsiä on päästy lyhentämään pienissä erissä kerrallaan etu-ja takatassuista. Valjaisiin Pepper on myös oppinut jo pujottautumaan perille asti, mutta solkien kiinnityksiä ja turvapalan pukemista pitää vielä harjoitella. Hän on todella innokas oppimaan ja harjoittelemaan, mutta hänen kanssaan ihan kaikki edistys vaatii harjoitusten pienen pieneksi pilkkomista, kärsivällisyyttä ja riittävästi lepoa välissä. Onhan se ymmärrettävästi suuri ponnistus resetoida yhdentoista vuoden tarhaelämä ja oppia tilalle kokonainen uusi maailma ja ihan kaikki uudet asiat joita se pitää sisällään. Pepperiä saa myös rapsutella omassa turvahuoneessa ja hiljattain myös keittiössä uskaltauduttiin kosketeltavaksi hetkiseksi.
Kotihoitopaikan mies on vielä aika jännittävä, mutta edistystä on kärsivällisyydellä ja nameilla saatu aikaan heidänkin suhteessaan.
28.01.2025
Super suloinen Pepper on saanut levättyä kotihoidossa tarhan stressi kuormitusta pois, ja eläminen on tätä nykyä paljon seesteisempää. Pepper tykkää touhuilla huoneessaan kotihoitajan kanssa, kunhan mennään hänen ehdoilla ja tauotetaan tekemisiä tarpeeksi. Pepper on alkanut vaatia huomiota ja on usein portilla kotihoitajaa häntä heiluen vastassa, varovaiset rapsuttelut kaulan, lapojen ja rinnan alueelta ovat sallittuja. Tutustuminen kynsisaksiin ja valjaisiin on myös aloitettu, valjaista työnnetään jo kuonon mitta reippaasti läpi. Pissa-alustojen merkitys on hoksattu aina vaan paremmin. Muutamien tuntien yksinolot ovat sujuneet hienosti.
Oma huone on ollut Pepperille turvallisuuden tyyssija, ja sen ulkopuolinen maailma pelottavaa. Kovin ymmärrettävää koska häkki on ollut pitkään hänen koti. Talon kissat ja rauhallinen koirakaveri ovat olleet hekin varsin jännittäviä, vaan pikkuhiljaa siedättämällä asioita saadaan mukavammaksi. Enenevässä määrin Pepper on kuitenkin osoittanut kiinnostusta huoneesta pois päin, ja on koko ajan vastaanottavaisempi uusille asioille. Pepper onkin uskaltautunut kokonaan huoneen ulkopuolelle ja rennosti puuhaillut nuolukupin parissa, sen jälkeen vielä tovin tutkaillut ja haistellut ympäristöä ennen kuin palasi huoneeseen. Uskomatonta miten luottavaisesti tämä mummo alkaa suhtautumaan ympärillä olevaan uuteen elämään pitkien tarha vuosien jälkeen.
27.12.2024
Pepper saapui kotihoitoon viikko sitten. Hänen ensimmäiset päivät ovat olleet hieman levottomia, mikä on täysin ymmärrettävää monen tarhassa vietetyn vuoden jälkeen. Pepper oleilee toistaiseksi omassa huoneessaan, ja tutustuu lauman muihin jäseniin portin takaa. Herkkuja Pepper on syönyt kädestä ensimmäisestä päivästä lähtien mutta kosketus jännittää. Kuitenkin levottomuuden hetkinä kotihoitajan läsnäolo huoneessa on auttanut Pepperiä rauhoittumaan ja nukahtamaan, onpa hän nukkunut omalla pedillä aivan kotihoitajan vieressä, sänkykin on ehditty ottaa sittemmin haltuun. Valjaat on saatu varovaisesti pois, koska ne tuntuivat aiheuttavan lisää ahdistusta. Asunnon äänet eivät ole tähän mennessä juuri hetkauttaneet, eikä Pepper ole vielä haukkunut. Ruoka ja vesi maistuvat ihmisenkin läsnäollessa ja pissat alkaa osua alustoille. Tällä hetkellä keskitytään lähinnä siihen että Pepper pääsee lepäämään stressi kuormitusta pois. Lisää kuulumisia päivitetään tutustumisen edetessä.
Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomiin koiriin törmää lähes joka paikassa. Koska koiria on niin valtavat määrät, ei kaikkia yksinkertaisesti voi auttaa. Niinpä eläinsuojelijat joutuvat päivittäin tekemään valintoja siitä, kuka tarvitsee kipeimmin apua. Yleensä kaikilla eläinsuojelijoilla on kuitenkin sama näkemys siitä, että pentuja on aina autettava. Pienet pennut harvoin selviävät hengissä ilman apua, sillä heiltä puuttuu täysin taidot ja edellytykset huolehtia itsestään. Niinpä kun Care for Dogsin tarhaa ylläpitävä Delia kuuli tammikuussa 2014 junaradan lähellä seikkailevista pennuista, hän hyppäsi samantien autoon hakemaan pennut turvaan. Pennut osoittautuivat tarhalla ujoiksi ja koska resursseja sosiaalistamiseen on kovin vähän, heistä kasvoi ujoja aikuisia. Niinpä Spotty ja Pepper ovat eläneet koko elämänsä Care for Dogsin tarhalla saamatta mahdollisuutta parempaan elämään.
Pepper on sisaruksista selvästi reippaampi. Vaikka hän on ujo uusissa tilanteissa, hän on kuitenkin hyvin utelias myös vieraita ihmisiä kohtaan. Pepperin kanssa on helppo tehdä tuttavuutta herkkujen avulla ja rauhallisesti tutustuttaessa hän antaa jo hetken päästä vieraankin ihmisen hieman rapsutella itseään. Tuttujen ihmisten kanssa hän pitää huomiosta ja hakee rapsutuksia ilman herkkujakin. Pepper vaikuttaa tarhalla tasapainoiselta ja lempeältä. Hän seurailee mielellään ihmisen mukana tämän touhuillessa häkissä ja selvästi haluaisi uskaltaa olla enemmän ihmisten lähellä. Pepper on tarhalla tullut hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja hän on yleensä porukasta se, joka väistää jos sanomista tulee.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.