
OLINA
narttu | syntynyt 9/2015 | kotihoidossa Teiskossa | noin 50 cm
11.8.2023
Olina on edistynyt kotihoidossa tasaisesti pikkuhiljaa ja on jo tutun ihmisen kanssa melkoisen reipas kaveri. Rapsutukset ovat Olinasta mukavia ja käsittely sujuu tutun kanssa hyvin.
Oviaukoista kulkeminen ulos mentäessä oli aluksi Olinalle hankalaa, mutta nykyään uloslähtö on helppoa ja Olina kulkee ovista reippaasti. Hihnaulkoilu sujuu rauhallisella alueella hienosti. Yksinoloa on harjoiteltu ja ainakin muiden koirien seurassa se sujuu hyvin. Ihan yksin Olina ei ole kuitenkaan ollut. Hoitokodin kissojen kanssa Olina tulee hyvin toimeen.
Olina pärjää koiraporukassa ja ottaa hienosti mallia reippaammista kavereista. Narttujen kanssa Olinalla meinaa välillä tulla sanomista, mutta urosten kanssa yhteiselo on ollut mutkatonta. Reipas ja sosiaalinen uroskoira olisi Olinalle hyvä tuki ja kaveri uudessa kodissa.
Olina ei ole tavannut kovin paljoa uusia ihmisiä, joten uudet tuttavuudet ovat ymmärrettävästi tytölle jännittäviä. Nameja Olina on uskaltanut tulla hakemaan myös vierailta, mutta muuten hän pitää enemmän etäisyyttä. Olina haukkuu välillä sisätiloissa sen verran, että kerrostalo ei ole hänelle sopiva asumismuoto. Parhaiten Olina pärjäisi ja viihtyisi rauhallisella alueella ja sellaisessa kodissa, jossa ei ole erityisen paljoa menoa ja melskettä.
Uusia kokemuksia Olina kartoittaa pikkuhiljaa, mutta paljon on maailmasta vielä näkemättä. Harjoiteltavaa siis riittää vielä uudessa kodissa!
23.4.2023
Olina on vajaassa kahdessa kuukaudessa sujahtanut elämään kotihoidossa uskomattoman hienosti. Valjasharjoitukset sujuivat hienosti ja nyt Olina ulkoilee jo päivittäin hihnassa ulkona. Samalla hän on alkanut tehdä tarpeensa pääosin ulos. Hän on reipastumisen myötä huomannut myös ihmisten ihanuuden ja nykyään Olina käy jo itse pyytämässä kotihoitajalta rapsutuksia ja nukkumassa hoitajan jaloissa. Hän tuntuu oppivan uutta nopeasti ja harjoittelun avulla tottuvan hyvin uusiin asioihin. Tulevassa kodissa olisi varmasti hyvä olla reipas koirakaveri, josta Olina voisi katsoa mallia jännittävissä tilanteissa. Hän sopeutuisi varmasti monenlaiseen kotiin, kunhan asuinalue olisi rauhallinen.
28.3.2023
Olina on ehtinyt asustella kotihoidossa pian neljä viikkoa. Muutto kotihoitoympäristöön on sujunut todella hienosti ja Olina on suhtautunut kaikkeen uuteen totutteluun hyvin uteliaasti. Hän on rohkeasti tutkinut asuntoa ja tehnyt jo tuttavuutta kotihoitopaikan muiden koirien ja kissojen kanssa. Kaikkien kanssa tapaaminen sujui rauhallisesti ja koirien kanssa Olina osaakin hienosti kommunikoida, jos kokee tarvitsevansa rauhaa. Ensimmäisinä viikkoina Olina oli ymmärrettävästi väsynyt ja pelkkä kotiympäristöön totuttelu vei voimat. Nyt kotihoidossa on kuitenkin jo ahkeran harjoittelun myötä saatu pannan pukeminen mukavaksi ja seuraavaksi ovat vuorossa valjaat. Olina suhtautuu harjoitteluun innokkaasti ja onkin yleensä häntä heiluen vastassa, kun huomaa, että ollaan taas harjoittelemassa uutta. Hän on kovin herkkumotivoitunut ja siinä syödessä kotihoitaja on jo saanut rapsutella Olinan leukaa ja rintakehää.
5.3.2023
Olina muutti kotihoitoon kolme yötä sitten. Hän nukkua kuorsasi automatkan hoitopaikkaan ja halusikin kaikkien yllätykseksi heti perille päästyään tutkia uutta ympäristöä. Myös herkut maistuivat kotihoitajan kädestä ja hoitopaikan muihin koiriin hän on alkanut tutustua varovaisen uteliaasti. Alku näyttääkin kovin lupaavalta, vaikka tietysti vielä Olina suurimmaksi osaksi lepäileekin vuosien stressiä ja väsymystä pois.
Tausta ja tarina
Kun kodittomia koiria on paljon, syntyy uusia kodittomia pentuja jatkuvasti. Kevät ja syksy ovat paikallisille eläinsuojelijoille rankkaa aikaa, sillä pentuja löytyy jatkuvasti teiden varsilta ja ojista, eikä heillä ole lähes minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä ilman ihmisen apua. Koska steriloinnit ovat vielä suurelle osalle vieras käsite Romaniassa, myös omistetut koirat saavat jatkuvasti vahinkopentuja, joista halutaan päästä eroon. Niinpä ihmiset tuovat täpötäysille tarhoille kokonaisia pentueita, kun heillä ei ole varaa huolehtia useammasta koirasta. Myös Olina ja hänen kolme sisarustaan tuotiin Carpen ylläpitäjän Carmenin edellisen tarhan portille eräänä syksyinenä päivänä. Portille kaarsi auto ja hetkeä myöhemmin takakontista nostettiin esiin nuori emo ja hänen neljä lähes vastasyntynyttä pentuaan. Koirat tuonut mies ilmoitti, että mikäli pennut eivät mahtuisi tarhalle hän hylkäisi heidät läheiselle pellolle. Niinpä Carmen ei voinut muuta, kuin raivata tilaa emolle ja hänen pienille pennuilleen.
Olina on elänyt koko elämänsä tarhalla. Hänen emonsa ja sisaruksensa ovat jo päässeet omiin koteihinsa, mutta Olina itse on vuosien varrella muuttunut yhä aremmaksi. Niinpä hänen mahdollisuutensa löytää oma koti ovat käyneet vuosi vuodelta huonommiksi. Ihmiset, tarjotut herkut ja rapsutukset saavat hänet uteliaaksi, mutta arkuutensa vuoksi Olina uskaltautuu lähemmäs vain, kun tilanne on hyvin rauhallinen ja hän saa itse päättää tahdin. Tutun ihmisen seurassa Olina jää toisinaan rapsuteltavaksi ja on selvästi onnellinen saamastaan huomiosta, mutta pienikin yllättävä liike tai ääni saa hänet siirtymään jälleen kauemmas.
Olina on tarhalla asunut muiden koirien kanssa, mutta tarhan äänekäs ympäristö stressaa häntä selvästi ja tämä näkyy toisinaan Olinan suhtautumisessa häkkikavereihin. Olinalle etsitäänkin kotia, jossa osataan antaa aralle koiralle tilaa ja aikaa ja jossa ympäristö on rauhallinen ja mahdollisimman stressitön.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.







