
MARLO
uros | syntynyt noin 2016 | Care for Dogsin tarhalla | noin 50-55 cm
3.10.2023
Marlo on juuri saanut Romaniaan ilouutisia. Hänen ei tarvitse palella ensi talvea häkissä, sillä häntä odottaa ikioma koti Suomessa.
Tausta ja tarina
Koiria elää Romaniassa joka puolella. Koska kodittomia koiria on niin paljon, on resursseista jatkuvasti pulaa. Niinpä kaikkialla missä on tarjolla edes satunnaisesti ruokaa tai huolenpitoa, asuu todennäköisesti myös kodittomia koiria. Keväällä 2023 Care for Dogsin tarha sai ilmoituksen läheisen orpokodin pihalla asuvista koirista. Koirat olivat jo hetken eläneet pihalla, missä orpokodin lapset pitivät heistä huolta parhaansa mukaan. Paikan naapurit kuitenkin valittivat vapaana kulkevista koirista ja niinpä heidät oli pakko hakea turvaan tarhalle ennen kuin rankkurit kutsuttiin paikalle.
Marlo on toinen orpokodista haetuista koirista. Hän on tyypillinen molossirodun edustaja. Itsevarma, iloinen, ihmisrakas ja aina valmiina toimintaan. Hän tervehtii kaikki häkkiin tulevat ihmiset yhtä iloisesti ja on aina valmis rapsuteltavaksi. Ymmärrettävästi vietettyään pitkät päivät häkissä Marlo on alkuun hyvin energinen, mutta päästessään hihnalenkille hän rauhoittuu nopeasti. Hän rakastaa hihnalenkkejä ja heittäytyy aina sopivan tilaisuuden tullen onnellisesti piehtaroimaan nurmikolle. Hän viihtyisi varmasti aktiivisessa kodissa, jossa saisi osallistua ja kulkea ihmisensä mukana. Marlo on tarhalla asunut toisen uroksen kanssa ja tullut toimeen tapaamiensa koirien kanssa, mutta rotuperimänsä vuoksi hänet luovutetaan vain ainoaksi koiraksi tai harkitusti nartun kaveriksi.
Marlon alaluomia on Romaniassa korjattu kirurgisesti, koska luomien rakenteesta johtuen silmät vuotivat runsaasti.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.




