
MADDE
narttu | syntynyt noin 2024 | Care for Dogsin tarhalla | noin 50 cm
Care for Dogs -tarhan tiimi on jo muutaman vuoden tehnyt läheisellä, erittäin köyhällä Budilan alueella merkittävää sterilointityötä. Juuri Budilan kaltaisilla alueilla, missä ihmisetkin ovat köyhiä ja elävät karuissa oloissa, on erityisen paljon koiria pihoilla ja vapaana ja niinpä myös pentuja syntyy jatkuvasti. Tarhan työntekijät käyvät säännöllisesti hakemassa alueen koiria steriloitaviksi ja palauttavat ne sitten koteihinsa operaation jälkeen. Lähes jokaisella vierailulla heiltä pyydetään, ettei steriloitavaksi haettua koiraa palautettaisi tai että tarhan työntekijät voisivat ottaa mukaansa jonkun koiran, joka juoksentelee alueella omistamattomana. Vaikka usein koiria ei voida ottaa tarhan ollessa täynnä, pääsee aina välillä joku onnekas mukaan. Näin kävi kesäkuussa 2026, kun tarhan työntekijät huomasivat jälleen kerran kaduilla roskia tonkivan koiran. He olivat nähneet hänet jo usein ennenkin. Koira oli laiha ja nälkäinen ja paikallinen mies kertoi, että koira vaelsi kylässä etsimässä ruokaa. Niinpä Maddeksi nimetty koira pääsi tarhalle, missä hän nyt odottelee omaa kotiaan.
Madde on äärimmäisen iloinen ja ystävällinen persoona. Vaikka päätyminen tarhalle pieneen häkkiin on varmasti ollut outoa ja pelottavaa, on hän alusta asti halunnut tutustua kaikkiin ihmisiin. Hän rakastaa huomiota ja rapsutuksia ja on aina valmis lähtemään hihnalenkille. Hän vaikuttaakin tarhaoloissa hyvin tasapainoiselta ja reippaalta. Madde jakaa häkkinsä toisen energisen nartun kanssa ja kaksikko tulee hienosti toimeen keskenään. Todennäköisesti hän on kaduilla eläessään tottunut moniin asioihin ja hän sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin. Nuorena ja energisenä koirana hän tulee kotona tarvitsemaan tarpeeksi tekemistä ja liikuntaa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.