LUPO

uros | syntynyt 2019 | Cosoban tarhalla | noin 50 cm

21.8.2021
Suloisen Lupon korviin on tänään kantautunut ilouutisia. Päivät häkissä ovat pian ohi, sillä hänet on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

Tausta ja tarina
Lupo päätyi Cosoban tarhalle kesäkuussa 2020. Lupo oli ennen tarhalle päätymistä elänyt jonkun takapihalla ketjun päässä vailla minkäänlaista koppia tai muuta suojaa. Heinäkuussa helteet iskivät Romaniaan ja lämpötilat nousivat todella korkealle. Lupo oli saanut pihalla lämpöhalvauksen ja hänen kunto oli romahtanut. Hänen onneksi omistaja tiesi Adinan ja oli kiireesti kuljettanut kipeän koiransa Adinan hoiviin. Adina ja tuolloin paikalla apuna ollut saksalaisen Hearts 4 Paws yhdistyksen Sonja hoivasivat Lupoa parhaansa mukaan, mutta siitä huolimatta oli kovin epävarmaa selviäisikö hän. Pieni poika osoittautui kuitenkin taistelijaksi ja kaikkien helpotukseksi Lupo selvisi koettelemuksesta.

Lupo on epävarma poika. Hän ei hyvin todennäköisesti ole pentuna juurikaan päässyt saamaan hyviä kokemuksia ja niinpä kaikki uusi jännittää häntä. Häkin läpi Lupo haukkuu vieraille uteliaana, mutta heti kun ihminen astuu häkkiin hän livahtaa koppiinsa piilon. Tilanteen ollessa rauhallinen uteliaisuus voittaa nopeasti ja Lupo tulee kopin ulkopuolelle ihmettelemään tilannetta. Lupo tulee hoitopaikassaan tarvitsemaan aikaa ja ymmärrystä, jotta hän saa rauhassa kasvattaa itseluottamustaan. Ujon ensivaikutelman alla piilee varmasti iloinen ja leikkisä nuori poika, kunhan hän vain saa mahdollisuuden. Reippaasta koirakaverista olisi varmasti suuri apu Lupolle.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.