LUCY

narttu | syntynyt noin 2015 | Care for Dogsin tarhalla | noin 40-45 cm

Romanian suurta kodittomien koirien määrää ylläpitävät suuresti myös omistetut koirat. Koska steriloinnit ovat Romaniassa vielä hyvin marginaalisia, syntyy omistetuille koirille jatkuvasti uusia pentuja. Koska pennut ovat usein omistajalle ei-toivottu yllätys, päätyy surullisen moni hylkäämään emon pentuineen. Vuonna 2016 Care for Dogs -tarhaa ylläpitävä Delia sai kuulla, että läheisessä kaupungissa erään talon kellarissa eli tällainen hylätty pentue. Kellarista löytyi kaksi emoa ja yhteensä viisi pentua, jotka elivät äärimmäisen kurjissa oloissa eivätkä varmasti olisi selvinneet siellä enää kauaa. Niinpä Delia otti koirat tarhalleen turvaan. Valitettavasti vaikea alku elämässä jätti jälkensä ja pennut ja emot jäivät aroiksi. Heistä jokainen jäi vuosiksi odottamaan tarhalle omaa mahdollisuuttaan parempaan elämään. Porukasta Jule, Frieda, Monika ja Roy ovat jo päässeet Suomeen ja nyt on vihdoin myös Avan, Melaminin ja Lucyn vuoro päästä adoptio-ohjelmaan.

Lucy on toinen kellarista löydetyistä emoista. Hän on aina ollut porukan topakimmasta päästä ja erityisesti aiemmin kun koko porukka asui vielä yhdessä tarhalla, oli Lucy kova haukkumaan ihmisille aidan läpi. Nykyään hän on selvästi rauhoittunut ja samalla myös reipastunut ihmisiä kohtaan. Lucy tulee uteliaasti nuuhkimaan vieraatkin ihmiset ja vaikka koskettaminen on vielä jännittävää, hän syö reippaasti tarjotut herkut kädestä. Tutut ihmiset saavat toisinaan jopa hieman rapsutella häntä. Lucy vaikuttaa tarhalla hauskalta persoonalta, joka seuraa mielellään ihmisen mukana ihmettelemässä tämän puuhia.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.