
LATTE
narttu | syntynyt noin 2021 | kotihoidossa Kuopiossa | noin 35 cm
20.8.2024
Suloinen Latte on tänään saanut ilouutisia. Oma loppuelämän koti ja perhe ovat lötyneet.
4.8.2024
Latten elo kotihoidossa jatkuu tasaisena. Hänen kanssaan on pyritty panostamaan ihan perusasioihin, kuten kotihoitajan ja Latten välisen luottamuksen vahvistamiseen ja itseluottamuksen kasvattamiseen. Valjaat ja hihna ovat olleet Latten mielestä jännittäviä, mutta harjoittelun ansiosta ne ovat tulleet tutuiksi.
21.5.2024
Latte muutti muutama viikko sitten toiseen hoitopaikkaan. Muutto sujui hienosti ja vaikka alkuun uusi ympäristö tietenkin hieman jännitti, on Latte kotiutunut nopeasti. Hänestä on kotihoidossa kuoriutunut leikkisä ja touhukas persoona ja onpa hän käynyt ihan omatoimisesti jo sängyssäkin nukkumassa ihmisten välissä. Koskettaminen on kuitenkin Latesta edelleen jännittävää ja sitä harjoitellaan kaikessa rauhassa. Muutoin Latte on kovin utelias seurailemaan ihmisten touhuja ja varsinkin keittiöön hän tulee aina tarkistamaan, mitä ihmiset puuhaavat. Latte on uudessa hoitopaikassa tullut hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa ja myös hoitopaikan kissat ovat hänestä vallan mukavia kavereita.
16.3.2024
Pikkuhiljaa on Latte alkanut rentoutumaan ja siirtynyt sohvalle pötköttelemään. Koirakaverin kyljessä on turvallisinta, mutta kärsivällinen harjoittelu ja aika ovat tehneet sen, että Latte luotti vihdoin niin paljon kotihoitajaan, että tämä sai rapsutella. Siitä se varmasti pikkuhiljaa lähtee, mutta on toisaalta kuvaavaa, miten pitkä matka Latella on. Nyt se on kuitenkin aloitettu ja suunta on oikein hyvä.
13.1.2024
Latte on asustellut kotihoidossa nyt kaksi kuukautta. Ihmiset jännittävät häntä edelleen kovasti ja käsittely ja koskeminen ovat Latesta vielä kovin pelottavia. Tästä johtuen hänen kanssaan ei vielä ole päästy harjoittelemaan ulkoilua. Lelut ja erilaiset aarteet kuten sukat ovat Latesta ihania ja niitä hän toisinaan kantelee tyytyväisesti ympäri asuntoa. Muista koirista Latte pitää kovasti ja hän hakeekin selvästi tukea reippaammista kavereista. Latte on kova käyttämään ääntään ja hän ilmoittaa herkästi haukkumalla, jos esimerkiksi ruoka on hänen mielestään myöhässä.
29.11.2023
Latte saapui kotihoitoon 11.11. Ja ymmärrettävästi suuri muutos on ollut hänelle kovin jännittävä. Kotihoitopaikan koiralaumasta hän hakee kovasti tukea, mutta ihminen on vielä niin jännittävä ettei Latteen ole saanut koskea. Kotihoidossa totutellaankin kaikessa rauhassa uuteen elämään ja annetaan Laten vielä omaan tahtiin palautua aiempien vuosien stressistä.
Tausta ja tarina
Koska kodittomia koiria on Romaniassa hurja määrä, syntyy myös pentuja jatkuvasti. Myös omistetut koirat lisäävät tätä ongelmaa, sillä moni vapaasti ulkoilevista omistetuista koirista on leikkaamattomia. Erityisesti keväät ja syksyt ovat tarhoille rankkaa aikaa, sillä pahimpina pentusesonkeina pentuja tulee tarhoille jatkuvalla syötöllä. Viime vuodet eivät ole olleet poikkeus ja Cosoban tarhaa ylläpitävä Adina on ollut jatkuvasti hätää kärsimässä valtavien pentumäärien vuoksi. Tarhalle päätyvät pienet pennut ovat usein heikossa kunnossa ja heillä on suuri riski sairastua tarttuviin tauteihin ennenkuin heidät saadaan rokotettua. Kun pentuja tulee tarhalle lyhyen ajan sisällä kymmeniä, ei ole ihme, ettei resursseja ole muuhun kuin pentujen hengissä pitämiseen. Niinpä valitettavasti osa pennuista jää aroiksi, kun resursseja sosiaalistaa heitä ei vain ole.
Lilo, Latte, Lulu, Kyösti ja Kaarlo ovat juuri tällaisia tarhalla aroiksi kasvaneita pentuja. He ovat kaikki päätyneet Cosoban tarhalle aivan pieninä pentuina ja ainakin osa heistä on todennäköisesti sisaruksia keskenään. Koska pennut eivät ole koskaan nähneet muuta kuin pienen häkkinsä, kaikki uusi on heistä ymmärrettävästi pelottavaa. Niinpä koko viisikko pyrkii mahdollisimman kauas vieraista näiden tullessa häkkiin. He hakeutuvat herkästi koppiinsa piiloon ja selvästi hakevat turvaa toisistaan. Kaikki viisikon jäsenet ovat hyvin arkoja ja heille etsitäänkin kokeneita koteja tai hoitopaikkoja, jossa ymmärretään pelokkaan koiran sielunelämää. Tarhalla viisikko on kovin huomaamaton eivätkä he esimerkiksi juurikaan hauku.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.



