
KYÖSTI
uros | syntynyt noin 2021 | kotihoidossa Alavudella | noin 35 cm
3.2.2025
Pikkuiselle Kyöstille kuuluu hyvää. Kyösti on uskaltautunut rohkeammin tutkailemaan koko asuntoa, hän seurailee kotihoitajaa huoneesta toiseen ja on kovasti kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu. Kotihoitajan poistuessa kotoa Kyösti haluaisi lähteä mukaan, mutta ei uskalla ylittää eteisen kynnystä. Palatessa kotiin Kyösti on ollut muun lauman kanssa vastassa, hypähdellyt ja häntäkin iloisesti heilunut. Televisio on ollut yksi pahimmista peloista, mutta niin vaan erilaiset äänet alkaa tulla pikkuhiljaa tutuiksi ja Kyösti tuleekin jo olohuoneeseen vaikka televisio olisi auki. Pojalle on kokeiltu villapaidan ja valjaiden pukemista, ja hienosti hän oli antanut kaikki pukea. Valjaiden lukon napsahdus oli hieman säikäyttänyt mutta maksamakkara teki kokemuksesta mukavamman. Kevyt kissan hihna oli ollut valjaissa kiinni ja niin mentiin ensimmäiset askeleet varusteet päällä sisällä. Kyösti on löytänyt oman ihanan äänensä ja haukkunut ensimmäisiä kertoja. Ruoka maistuu vaikka kh olisi vieressä ja herkkuja otetaan varovaisesti kädestä. Hän osaa myös pitää puolensa ruokakupista ettei kukaan muu sinne mene. Oma nimi on tullut tutuksi ja Kyösti saapuu paikalle kun pyydetään syömään, samoin tulee illalla makuuhuoneeseen nukkumaan. Tuttu ihminen saa koskea, jopa tassuihin. Lempeällä hieronnalla totutellaan kosketukseen. Muita ihmisiä Kyösti vielä pelkää. Koirakavereiden kanssa otetaan välillä jo leikki askelia ja turvallisen kaverin viereen on myös hyvä käydä unille
31.12.2024
Kyöstin elämä edistyy kotihoidossa pienin ja varmoin askelin. Pikkupojan pelokas katse on muuttunut uteliaaksi. Kotihoitaja kertoo että Kyösti rakastaa korvahierontaa, musiikkia ja kevyttä harjaamista johon yleensä nukahtaa. Seurailee perheen touhuja kiinnostuneesti korvat höröllä. Kyösti ei tule itse kosketettavaksi, mutta antaa kotihoitajan ja yhden lapsista koskea, ei pakene paikalta eikä vaikuta pelokkaalta, ottaa katsekontaktia.
Kyösti tutkii paikkoja jo ihan päivänvalossa entisten yöllisten seikkailujen sijaan. On myös tullut haistelemaan kotihoitajan kädessä ollutta herkkua ja syönyt sen hänen ollessa vieressä. Menee ruokakippoa haistelemaan kun ruoka viedään lähelle. On rohkeampi etenkin iltaisin ja musiikin tahdittamana ruokakin maistuu. Kyösti lepäilee nykyisin omalla pedillä, eikä ole enää piilossa. Muihin perheen koiriin ottaa kontaktia ja nukkuu monesti koirista isomman seurassa. Yöllä on kiva touhuilla kissojen kanssa ja Kyösti haluaisi käydä vessassa kuten kissat, hiekkalaatikolla.
30.11.2024
Ymmärrettävästi muutos entiseen on ollut Kyöstille todella suuri ja monia asioita Kyösti pelkääkin vielä kuollakseen. Jostain syystä myös herkut pelottavat pientä Kyöstiä. Kyösti tarvitsee vielä paljon omaa tilaa muilta, mutta kissojen kanssa hän viihtyy hyvin. Toisia koiria sietää tällä hetkellä, mutta pääasiassa he saavat Kyöstin mielestä pysyä loitommalla.
Kyösti on tutkinut noin puolet kotihoitopaikan asunnosta, hän käy välillä sängyllä, touhuaa kissojen kanssa ja tarpeet tekee hienosti sinne minne kuuluukin. Kyösti oli tullessaan kovin laiha ja alkuun huono syömään ja nykyäänkin syö vielä pääasiassa yöllä, kun muut nukkuu, syö ja häslää omiaan. Kotihoitajan syliin ei itse hakeudu, mutta jos sinne päätyy, Kyösti rentoutuu ja rauhoittuu, jopa nukahtaa. Kyöstin kanssa elämä on nyt pääasiassa läsnäoloa ja tutustumista.
22.11.2024
Kyösti on nyt ollut viikon verran kotihoidossa. Hän on vieraillut jo ihmissylissä, jossa tuntui rentoutuvan ja saanut uuden parhaan ystävän – kotihoitopaikan kissan. Hän tarvitsee vielä paljon turvahäkin suojaa, mutta jo nyt on viitteitä siitä, että hänessä asuu ihmisistä pitävä koira. Onneksi Kyösti on nyt turvassa ja saa mahdollisuuden kasvaa omaksi itsekseen.
Tausta ja tarina
Koska kodittomia koiria on Romaniassa hurja määrä, syntyy myös pentuja jatkuvasti. Myös omistetut koirat lisäävät tätä ongelmaa, sillä moni vapaasti ulkoilevista omistetuista koirista on leikkaamattomia. Erityisesti keväät ja syksyt ovat tarhoille rankkaa aikaa, sillä pahimpina pentusesonkeina pentuja tulee tarhoille jatkuvalla syötöllä. Viime vuodet eivät ole olleet poikkeus ja Cosoban tarhaa ylläpitävä Adina on ollut jatkuvasti hätää kärsimässä valtavien pentumäärien vuoksi. Tarhalle päätyvät pienet pennut ovat usein heikossa kunnossa ja heillä on suuri riski sairastua tarttuviin tauteihin ennenkuin heidät saadaan rokotettua. Kun pentuja tulee tarhalle lyhyen ajan sisällä kymmeniä, ei ole ihme, ettei resursseja ole muuhun kuin pentujen hengissä pitämiseen. Niinpä valitettavasti osa pennuista jää aroiksi, kun resursseja sosiaalistaa heitä ei vain ole.
Lilo, Latte, Lulu, Kyösti ja Kaarlo ovat juuri tällaisia tarhalla aroiksi kasvaneita pentuja. He ovat kaikki päätyneet Cosoban tarhalle aivan pieninä pentuina ja ainakin osa heistä on todennäköisesti sisaruksia keskenään. Koska pennut eivät ole koskaan nähneet muuta kuin pienen häkkinsä, kaikki uusi on heistä ymmärrettävästi pelottavaa. Niinpä koko viisikko pyrkii mahdollisimman kauas vieraista näiden tullessa häkkiin. He hakeutuvat herkästi koppiinsa piiloon ja selvästi hakevat turvaa toisistaan. Kaikki viisikon jäsenet ovat hyvin arkoja ja heille etsitäänkin kokeneita koteja tai hoitopaikkoja, jossa ymmärretään pelokkaan koiran sielunelämää. Tarhalla viisikko on kovin huomaamaton eivätkä he esimerkiksi juurikaan hauku.
Kyöstillä on selkeä alapurenta.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.







