
KUISMA
uros | syntynyt noin 2023 | Cosoban tarhalla | noin 55 cm
30.10.2024
Herttainen Kuisma on saanut ilouutisia, sillä häntä odottaa ikioma koti Suomessa.
Tausta ja tarina
Cosoban tarhalle päätyy koiria monin tavoin. Suuri osa koirista pääty tarhalle ihmisten hylkääminä. Tieto tarhasta on levinnyt kauas ja moni ajattelee, että koirilla on paremmat mahdollisuudet selvitä, mikäli he pääsevät tarhalle turvaan. Niinpä ihmiset tuovat kaduilta löytämiään pentuja ja jopa entisiä omia lemmikkejään tarhan ulkopuolelle. Vuoden 2023 talvella eräs Cosoban tarhan työntekijä huomasi tarhan edustalla pyörivän uuden koiran. Koira oli kovin ystävällinen ja ihmisten perään ja tästä työntekijä päätteli, että hänet oli hiljattain hylätty. Niinpä hän otti koiran mukaansa tarhalle ja siellä Kuisma on nyt odotellut omaa kotiaan pian vuoden verran.
Kuisma on ihana persoona. Hänet on tavattu ensimmäisen kerran jo helmikuussa ja sittemmin taas syyskuun lopussa ja molemmilla kerroilla hän on ollut täysin yhtä valloittava. Kuisma rakastaa ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin ja hän lähtee heti onnellisesti seuraamaan ensimmäistä ihmistä jonka näkee. Hän pyörii lähettyvillä, mutta ei ole liian tunkeileva. Kun ihminen sitten kutsuu hänet luokseen, puskee Kuisma onnellisena syliin. Hän tuntuu olevan iloinen ja leikkisä persoona, mutta ainakin tarhalla hän osaa myös hienosti rauhoittua odottelemaan. Kuisma ulkoilee päivittäin isossa porukassa pihalla ja tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.




