
KALLI
uros | syntynyt noin 2016 | kotihoidossa Riihimäellä | 60 cm
29.9.2025
Pitkän odotuksen jälkeen Kalli on vihdoin saanut parhaita mahdollisia uutisia. Ikioma perhe on löytynyt ja pian hän muuttaa omaan kotiin.
29.7.2025
Kalli on viettänyt kesää nauttien koirametsässä juoksentelusta, lenkkeilystä ja rapsutuksista. Rapsutuksia Kalli osaa nykyään tulla vaatimaan yhä päättäväisemmin ja tuttujen ihmisten näkeminen saa hänet melkein halkeamaan onnesta. Kotihoitajasta tuntuukin uskomattomalta ettei näin sympaattinen ja loputtoman iloinen koiraherra ole löytänyt vielä omaa kotiaan.
Kalli pääsi juuri ensimmäistä kertaa mökkeilemään ja hän sopeutui vieraaseen paikkaan käytännössä samantien. Vaikka autoilu jännittää Kallia vielä hieman, on hän kuitenkin huomannut että autolla kuljetaan aina mukaviin paikkoihin ja nykyään Kalli onkin hyppäämässä innoissaan auton kyytiin heti kun saa mahdollisuuden. Mökillä Kalli on nauttinut erityisesti ajan viettämisestä ulkona, uusien paikkojen nuuskuttelusta, uimisesta ja luiden järsimisestä.
Ulkoilun kanssa Kalli on saanut lisää itsevarmuutta ja nykyään yksittäisten ihmisten ohitukset sujuvatkin yleensä jo ihan rauhallisesti. Kalli kuitenkin kuormittuu edelleen helposti ja suuremmat ihmismäärät sekä muuten vilkkaampi liikenne aiheuttavat hänelle stressiä, joten tulevan asuinalueen olisi hyvä sijaita suhteellisen rauhallisella alueella jossa harjoittelua voidaan jatkaa rauhassa. Reipastumisesta ja iloisesta luonteestaan huolimatta Kalli on kuitenkin pohjimmiltaan herkkä poika, joka kaipaa tulevalta kodiltaan ymmärrystä herkemmän koiran sielunelämästä.
7.5.2025
Suloisen Kallin elo kotihoidossa jatkuu tuttuun malliin. Hän on tutussa ympäristössä mitä herttaisin persoona ja aina häntä heiluen onnellisena ihmisiä vastassa. Hän nauttii huomiosta ja rapsutuksista ja uskaltautuu tutussa ympäristössä hakemaan herkut ja jopa rapsutukset myös vierailta, kunhan saa ensin rauhassa omaan tahtiin tuumata tilannetta. Kotioloissa Kalli on rauhallinen ja tasapainoinen ja pärjää esimerkiksi työpäivien ajan hienosti kotona.
Lenkeillä hän kulkee nätisti ja onkin aina innokkaasti lähdössä tutkimaan uusia lenkkipolkuja. Myös vapaana koirametsissä juoksentelu on Kallista ihanaa. Ulkona hän edelleen hieman jännittää muita ihmisiä, joten kovin vilkkaalle asuinalueelle häntä ei luovuteta. Muuten Kalli voisi todennäköisesti sopia monenlaiseen kotiin ja esimerkiksi kerrostaloon. Tulevan kodin tulisi kuitenkin ymmärtää, että pohjimmiltaan Kalli on herkkä poika ja tarvitsee toisinaan erityisesti uusissa tilanteissa aikaa ja tilaa totutella uuteen.
Kalli on kotihoidossa tullut hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Ulkona eläinten hajut kiinnostavat häntä kovasti ja tästä johtuen häntä ei luovuteta kissakotiin.
26.3.2025
Kallista on paljastunut kotihoidossa loputtoman hyväntuulinen persoona, joka jaksaa heilutella häntäänsä kotihoitajalle vaikka aamusta iltaan. Kalli rakastaa rapsutuksia ja viihtyy lähellä niin kauan kun hänelle ehditään antaa huomiota. Kun rapsutukset loppuvat, Kalli siirtyy omaan rauhaan jatkamaan päiväuniaan. Kalli onkin kotona melko huomaamaton silloin kun mitään ihmeellistä ei tapahdu. Mutta kun jotakin tapahtuu, Kalli on heti valmiina osallistumaan.
Ulkoilun kanssa tuli vähän aikaa sitten takapakkia, kun Kalli säikähti metsästä vastaan tullutta frisbeegolffaajaa. Kalli on kyllä edelleen mielellään lähdössä lenkille, mutta muut ulkona liikkuvat ihmiset ovat aiheuttaneet paniikin. Nyt vähitellen harjoittelemalla tilannetta on kuitenkin saatu jo paremmaksi. Tästä huolimatta kovin vilkkaalle alueelle Kalli ei kuitenkaan ainakaan vielä voi muuttaa asumaan. Kun lenkeillä ei juuri tule muita ulkoilijoita vastaan, Kalli on oma rento itsensä.
Sisätiloissa vieraat ihmiset ovat huomattavasti vähemmän pelottavia ja Kalli onkin hyvin kiinnostunut heistä. Kalli on käynyt myös suoraan tervehtimässä muutamaa ennalta tuntematonta ihmistä ja viimeistään parin tapaamisen jälkeen Kalli on ollut kaikkien kaveri. Kun tutumpia vieraita tulee kylään, Kalli on ensimmäisenä vastassa häntä villisti heiluen. Hän rakastaa olla myös tuttujen vieraiden rapsuteltavana ja selvästi tarvitseekin vain rauhan tutustua heihin omaan tahtiin.
Kallilla on kotihoidossa esiintynyt melko vahvaa riistaviettiä, mistä johtuen häntä ei varmuuden vuoksi luovuteta kissakotiin.
Kalli kävi hiljattain kattavassa hammashoidossa, jossa häneltä poistettiin useampi kipua aiheuttanut hammas.
27.1.2025
Kallin lempipuuhaa kotihoidossa on nykyään ehdottomasti lenkkeily ja heti kun joku menee eteiseen, alkaa hän onnellisena heiluttamaan häntää ja pyörimään ympyrää. Kallilla on myös suloinen tapa tulla puskemaan itseään kotihoitajaa vasten rapsutuksia hakiessa ja aina kun tehdään lähtöä ulos. Kalli on ollut kotihoidossa jo jonkun aikaa täysin sisäsiisti. Ulkona Kalli on mitä parhainta lenkkiseuraa ja suurimman osan ajasta hän keskittyy nuuskuttelemaan maata ja kulkemaan hajujen perässä. Autot eivät jännitä enää niin paljon kuin muut ohikulkijat ja vaikka vastaan tulevat kävelijät ovatkin vielä vähän epäilyttäviä, tuntuu Kalli olevan heistä myös kovin kiinnostunut. Yhteisillä lenkeillä Kalli on myös todennut kotihoitopaikan muut koirat aika harmittomiksi ja on selvästi rentoutunut heidän seurassaan. Myös sisällä Kalli käy jo häntä heiluen tekemässä tuttavuutta ja haistelemassa muita koiria. Kalli on kuitenkin edelleen muiden koirien kanssa hyvin kohtelias ja enemmänkin pidättäytyväinen kuin mikään tunkeilija. Kotihoidossa Kalli on tullut yhtä hienosti toimeen kaikkien muiden koirien kanssa heidän iästään ja sukupuolestaan riippumatta.
Koiraseura ei ole Kallille kuitenkaan välttämätöntä ja hän käyttäytyy erilaisissa tilanteissa hyvin samalla tavalla riippumatta siitä onko mukana muita koiria vai onko hän yksin. Edelleen jännittävissä tilanteissa hän tukeutuu selkeästi ihmiseen. Kalli voisikin siis pärjätä tulevassa kodissaan monenlaisessa koirakokoonpanossa, mutta varmasti myös ainoana koirana.
Yksinolojen kanssa Kallilla ei ole ollut mitään ongelmaa. Hän on myös hyvin hiljainen, eikä ole vielä kertaakaan haukkunut kunnolla vaikka innostuessaan onkin saattanut hetkittäin vinkua. Kotona Kalli on rauhallinen, mutta kun jotakin tapahtuu, on hän aina yhtä innoissaan osallistumassa. Jokin yhteinen harrastus oman ihmisen kanssa voisikin olla Kallin mieleen, vaikka se ei olekaan mitenkään välttämätöntä koska myös muu virikkeistäminen ja lenkkeily tuntuvat riittävän Kallille hyvin.
Kalli on suhtautunut hoitotoimenpiteisiin hienosti ja esimerkiksi kynsien leikkuu on sujunut namien avulla vaivatta.
9.1.2025
Kalli on jatkanut kotihoidossa reipastumistaan hurjaa vauhtia. Nyt hän ulkoilee jo useita kertoja päivässä ja on aina yhtä iloisena lähdössä mukaan. Kun Kalli huomaa, että on pääsemässä lenkille, hän pyörii ympäriinsä niin innoissaan että ehtii usein saamaan itsensä solmuun hihnojen kanssa jo ennenkuin päästään ovesta ulos. Ulkona Kalli kulkee reippaasti ja varsinkin hajut kiinnostavat häntä kovasti. Kalli kulkeekin paljon nenä maassa ja myös kävelyreitit valitaan tuoksujen perusteella. Kalli on kuitenkin ulkoillut tähän mennessä hyvin rauhallisilla alueilla eikä ole tottunut esimerkiksi ohikulkijoihin tai kovempaan liikenteeseen. Yksittäiset ohikulkijat ovat olleet vielä jännittäviä, mutta heitäkin Kalli jää rauhallisesti ihmettelemään ja hetken päästä matka jatkuu jo samalla innolla. Samalla kun ulkoilusta on tullut säännöllisempää, on myös tarpeet alkaneet tulla pääsääntöisesti pihalle.
Kotihoitopaikan muita koiria Kalli vielä jännittää, mutta yhteisillä lenkeillä hän on kuitenkin käynyt tekemässä jo varovasti tuttavuutta muiden kanssa. Ulkona liikkuvat koirat jännittävät Kallia vielä enemmän ja tähän mennessä hän onkin mielellään siirtynyt kauemmas kun vastaan on tullut koira. Jännittävissäkin tilanteissa Kalli pysyy kuitenkin rauhallisena ja tukeutuu paljon ihmiseen. Muiden koirien kanssa Kalli on erittäin sopuisa ja kohtelias. Voi myös olla että ajan kanssa Kalli alkaa viihtymään entistää paremmin koiraseurassa, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä että ihminen on Kallille kyllä kaikista tärkein.
Näin lyhyessä ajassa Kalli on tottunut hienosti kotihoitajaan ja hakeekin itse paljon kontaktia ja rapsutuksia. Kalli on myös aina kotihoitajaa vastassa häntä heiluen. Muut ihmiset jännittävät Kallia vielä sen verran että hän vetäytyy enemmän omiin oloihinsa, mutta kiinnostusta kuitenkin löytyy niin että Kalli käy jatkuvasti kurkkimassa vieraita portilta. Herkkuja Kalli uskaltautuu hakemaan oikeastaan kaikilta.
Kallilla on hurjasti potentiaalia reipastumiseen ja hän voisikin pärjätä monenlaisessa kodissa. Koska Kalli on kuitenkin pohjimmiltaan vielä epävarma ja vasta harjoittelemassa kotikoiran taitoja olisi tulevalta kodilta hyvä löytyä reilusti aikaa ja tukea asioiden opetteluun. Kovin vilkkaalle kaupunkialueelle Kallista ei myöskään ainakaan vielä ole asumaan. Ajan kanssa Kallista saa varmasti mitä parhaimman lenkkikaverin ja voi olla että hän puuhailisi mielellään muutakin ihmisen kanssa kunhan itsevarmuutta on kertynyt vielä lisää.
1.1.2025
Kallin elämä on lähtenyt sujumaan kotihoidossa vain reilussa viikossa uskomattoman hienosti. Vaikka kaikki uusi onkin vielä ymmärrettävästi jännittävää, vaikuttaa Kalli kovin tasapainoiselta ja kiinnostuneelta uudesta ympäristöstä. Kalli heiluttelee varovasti häntää aina nähdessään kotihoitajan ja kotihoitaja onkin päässyt jo useampaan kertaan varovasti rapsuttelemaan Kallia. Varsinkin herkkujen kanssa kosketus on sujunut alusta saakka rauhallisissa merkeissä, joten valjaat ja panta saatiin pian puettua Kallille ilman suurempia haasteita. Samalla päästiin aloittamaan ulkoilun harjoitteleminen joka sekin on sujunut Kallilta todella hienosti. Vaikka ulkoilu on myös vielä jännittävää, on Kalli noin kerran päivässä ollut aina kovin innokkaana lähdössä mukaan pienelle kävelylle. Ulkoilun jälkeen päivät kuluvat lähinnä lepäillessä ja voimia kerätessä. Uusien asioiden harjoittelua jatketaankin Kallin omassa tahdissa pikkuhiljaa. Kalli vaikuttaa kuitenkin kovin nopealta ja innokkaalta oppimaan uutta, ja hänessä tuntuu olevan paljon potentiaalia reipastumiseen. Kaiken kokemansa jälkeen on uskomatonta, kuinka avoimesti Kalli on suhtautunut kaikkiin muutoksiin ja hänen lempeä olemuksensa onkin ehtinyt tekemään kotihoitajaan jo suuren vaikutuksen.
Tausta ja tarina
Koska autettavia koiria on valtava määrä Romaniassa, erilaisia koiratarhoja löytyy joka kaupungista. On pahamaineisia kunnallisia tarhoja ja yksityisiä tarhoja, joiden koko vaihtelee kymmenistä koirista satoihin koiriin. Näiden yksityisten tarhojen toiminnan mahdollistavat ulkomaiset tukijat, joiden lahjoituksilla voidaan ruokkia ja hoitaa koirat kunnes heidät adoptoidaan. Valitettavasti raha houkuttelee toisinaan mukaan ihmisiä myös vääristä syistä. Tammikuussa 2019 Brasovin lähellä sijaitsevalle yksityiselle tarhalle päästiin pienen eläinsuojelijajoukon toimin tekemään tarkastus kuukausien yrittämisen jälkeen. Vastassa oleva näky oli kammottava. Nälkään kuolleita, riutuneita koiria oli joka paikassa. Kamalinta oli, että kuolleita koiria täynnä olevien häkkien vieressä oli huone täynnä ulkomaisten tukijoiden lähettämää ruokaa. Kävi ilmi, että tarhaa ylläpitänyt mies oli jo pitkään rahastanut koirien kärsimyksellä.
Muutamaa vuotta aiemmin eräs eläinsuojelija pelasti kunnallisen tarhan tappojonosta joukon koiria. Yksi heistä oli komea musta nuorukainen, joka sai nimekseen Kalli. Koska naisella ei ollut omalla tarhallaan tilaa, hän vei osan koirista hoitoon toiselle yksityiselle tarhalle. Kun myöhemmin kävi ilmi miten tuon kyseisen tarhan koiria hoidettiin, eläinsuojelija meni hakemaan luurangoiksi laihtuneet koiransa pikaisesti pois omalle tarhalleen. Kalli oli hakuhetkellä jo niin nääntynyt, ettei ollut lainkaan varmaa selviäisikö hän. Hän ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan. Marraskuussa 2020 tarhalle jämähtänyt Kalli muutti Care for Dogsin tarhalle, jotta hänellä olisi paremmat mahdollisuudet löytää koti. Ujon luonteensa vuoksi hän on kuitenkin tullut sivuutetuksi myös siellä.
Kalli on ymmärrettävästi kaiken kokemansa jälkeen hyvin varovainen ihmisten kanssa. Hän on kyllä kovin kiinnostunut ihmisten touhuista ja pyörii aina lähellä, mutta koskettaminen ja käsittely jännittävät häntä. Vasta aivan hiljattain Kalli on oppinut luottamaan tuttuihin työntekijöihin siinä määrin, että hän on uskaltautunut rapsuteltavaksi aidan läpi. Hän on kovin helposti motivoitavissa ruoalla ja jo hetken tutustumisen jälkeen Kalli käy syömässä herkkuja myös aivan vieraiden vierestä. Hän vaikuttaa älykkäältä ja aktiiviselta ja nauttisi varmasti kodissa yhdessä harrastelusta, kunhan itsetuntoa on kertynyt. Kalli on tarhalla tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.