
JUNO
narttu | syntynyt noin 1/2024 | Eli for Animalsin tarhalla | aikuisena noin 45-50 cm
15.8.2024
Suloinen Juno on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.
Tausta ja tarina
Romaniassa koiratilanne on edelleen huono. Erityisesti syrjäseuduilla omistetut koirat juoksevat vapaina kodittomien seassa ja koska steriloinnit ovat vielä harvinaisia, syntyy uusia kodittomia pentuja jatkuvasti. Paikalliset eläinsuojelijat törmäävät lähes päivittäin kodittomiin koiriin, jotka tarvitsisivat apua. Jokainen tarha kärsii kuitenkin jatkuvasti riittämättömistä resursseista ja autettavia on yksinkertaisesti liikaa. Eli for Animalsia ylläpitävä Claudia on jo pitkään vältellyt uusien koirien ottamista, jotta hän pystyisi huolehtimaan hyvin jo tarhalla olevista koirista. Huhtikuussa 2024 hän joutui kuitenkin tekemään poikkeuksen. Kävellessään tarhalleen eräänä aamuna hän huomasi pihalle ilmestyneen pienen pennun, joka leikki aidan läpi tarhalla olevien koirien kanssa. Todennäköisesti joku oli hylännyt pennun tarhalle tietäen, että tarhalla hän saisi apua. Claudia ei raaskinut jättää häntä pulaan ja niinpä Junoksi nimetty pentu muutti tarhalle.
Juno on tyypillinen iloinen ja huoleton pentu. Hänen päivänsä ovat täynnä tutkimista, leikkimistä ja uuden opettelua. Juno rakastaa aivan kaikkia ihmisiä ja pomppii surutta vieraidenkin syliin suukottelemaan kasvoja. Hän on ainakin tarhaoloissa melko energisen oloinen ja hieman rasavilli ja tuleekin varmasti tarvitsemaan aktiivisen kodin, jossa ollaan valmiita panostamaan nuoren koiran aktivointiin ja koulutukseen. Juno on tarhalla tullut hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa ja hän viettääkin isot osat päivistään muiden kanssa leikkien. Itsevarman ja reippaan luonteensa vuoksi hän sopisi varmasti monenlaiseen kotiin.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.



