GIRA

narttu | syntynyt noin 2019 | Carpen tarhalla | noin 50 cm

4.1.2024
Giran uusi vuosi pyörähtää käyntiin parhailla mahdollisilla uutisilla. Hänen ikioma kotinsa on löytynyt ja pian hän saa jättää tarhaelämän taakseen.

Tausta ja tarina
Kun korona levisi maailmalla, myös Romanian kodittomien koirien tilanne paheni hetkellisesti. Koiria hylättiin ennätyksellisen paljon ja samalla adoptiot käytännössä pysähtyivät, kun eläinten kuljettaminen maasta toiseen kävi mahdottomaksi. Niinpä monet tarhat täyttyivät äärimmilleen koirista ja erityisesti pennuista. Ja koska adoptioita ei juuri ollut, pennut ehtivät kasvaa tarhoilla ujoiksi aikuisiksi. Niinpä tarhoilta löytyy tänä päivänä hurjat määrät nuoria aikuisia koiria, joilla ei juuri ole kokemuksia mistään ja siksi he suhtautuvat kaikkeen uuteen varoen ja epäillen. Carpen tarha ei ole poikkeus. Carmenin löytämien pentujen lisäksi tarhalle on päätynyt pentuja myös Carmenin ystävien toimesta. Näin kävi vuonna 2019, kun eräs ystävä löysi pienen pennun harhailemasta kaduilta. Hän pyysi Carmenilta apua ja niin Gira päätyi asumaan Carpen tarhalle.

Gira asuu Carpen tarhalla vapaana isolla sisäpihalla lukuisan muun koiran kanssa. Hän vaikuttaa porukassa tasapainoiselta ja on koirista reippaimmasta päästä. Alkuun hän seurailee mielellään vieraiden ihmisten touhuja hieman kauempaa, mutta jo hetken päästä hän käy uteliaasti syömässä herkkuja ihmisten kädestä. Kun hänen kanssaan viettää vielä hetken aikaa, saa Giraa jo varovasti rapsutella. Hän vaikuttaakin olevan selvästi utelias ihmisten suhteen ja varsinkin tuttujen ihmisten kanssa hän hakeutuu mielellään rapsuteltavaksi ja lähelle. Gira on tarhaoloissa rauhallinen eikä hän esimerkiksi hauku mitenkään erityisen paljon. Osaavassa kotihoitopaikassa tai kodissa hän todennäköisesti reipastuisi suhteellisen nopeasti.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.