FRODO
uros | syntynyt noin 2015 | Care for Dogsin tarhalla | noin 55 cm
Koronan aiheuttamat poikkeusajat iskivät rajusti myös Romaniaan. Muiden seurausten ohella myös kodittomien koirien määrä kasvoi räjähdysmäisesti, kun ihmisillä ja yrityksillä ei enää ollut mahdollisuuksia huolehtia koiristaan. Näin kävi Frodolle, joka oli ennen vuotta 2020 asunut koko elämänsä erään yrityksen pihakoirana. Kesäkuussa 2020 Care for Dogsia ylläpitävälle Delialle soitettiin, että koronan vuoksi yritys piti sulkea ja samalla koirista olisi päästävä eroon. Jos Delia ei ottaisi koiria, ne päätyisivät rankkurien toimesta kunnalliselle tarhalle. Niinpä Delia haki koirat turvaan omalle tarhalleen. Valitettavasti Frodo on tarhalla osoittautunut ujoksi ihmisiä kohtaan ja siksi hän on viettänyt siellä jo pian kolme vuotta vailla mahdollisuutta parempaan elämään.
Frodo on herttainen ja suloinen persoona. Vieraat ihmiset jännittävät häntä kovasti ja hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan pitämään pientä välimatkaa ihmisiin. Ihmiset, heidän touhut ja varsinkin herkut kuitenkin kiinnostavat Frodoa kovasti ja ujoudestaan huolimatta hän tykkää pyöriä lähettyvillä ja seurailla ihmisen touhuja. Frodo jännittää kovasti käsittelyä, mutta on tarhalla pelostaan huolimatta antanut nätisti suorittaa tarvittavat hoitotoimenpiteet. Hän on asunut useammassa häkkikokoonpanossa ja tullut hienosti toimeen niin narttujen kuin urostenkin kanssa. Frodo hakeekin selvästi tukea koirakavereista ja hyötyisi varmasti myös kotona reippaasta kaverista, josta katsoa mallia.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.