FLAX

uros | syntynyt noin 2020 | Care for Dogsin tarhalla | noin 65 cm

13.10.2025
Flaxin ei tarvitse viettää enää kauaa pienessä häkissä, sillä Suomessa häntä odottaa oma koti. Pian hän saa vihdoin aloittaa ihan oikeasti onnellisen elämän.

Tausta ja tarina
Romaniassa valtavaa kodittomien koirien ongelmaa ratkotaan valtion toimesta edelleen suurimmaksi osaksi kunnallisten tarhojen voimin. Kaduilla näkyvistä koirista ilmoitetaan rankkureille, jotka pyydystävät koirat näille kunnallisille tarhoille, joissa olot ovat lähes aina karmivat. Osassa tarhoista koirat kärsivät vuosia, osassa heillä on vain muutama viikko elinaikaa. Tästä johtuen Care for Dogsin tarha on solminut sopimuksen muutaman lähikylän kanssa. Jos he saavat toteuttaa lähikylissä kestävää sterilointityötä, lupaavat he ottaa tarhalleen alueen koirat, jotka muuten päätyisivät kunnalliselle tarhalle. Maaliskuussa 2023 tällaiselta sopimusalueelta soitettiin tarhalle. Alueella sijaitsevan koulun pihapiiriin oli ilmestynyt suurikokoinen koira, joka kerjäsi nälkäisenä lapsilta ruokaa. Vaikka koira oli lapsia kohtaan ystävällinen, vanhemmat valittivat koirasta ja niinpä Flax haettiin Care for Dogsin tarhalle turvaan.

Flax on herkkä ja lempeä persoona. Hän tulee hieman ujostellen pyytämään rapsutuksia myös täysin uusilta ihmisiltä. Kun hän toteaa ihmiset mukaviksi, hän parkkeeraa lähelle ja jää siihen nauttimaan huomiosta silminnähden onnessaan. Tarhaympäristö ei selvästi ole lainkaan hyväksi hänelle ja Flax onkin selvästi rennompi ja onnellisempi päästessään pois häkistä lenkille. Hän innostuu hihnalenkeistä suuresti ja nauttii aina kovasti, kun jollain on hetki aikaa häntä ulkoiluttaa. Ulkoillessa hänestä kuoriutuukin esiin leikkisä ja puuhakas persoona, joka rakastaisi varmasti pitkiä lenkkejä ja yhdessä puuhastelua myös tulevassa kodissa. Häkissä hän säpsyy herkästi varsinkin kovia ääniä tai jos tilanne on yhtään outo tai epäilyttävä. Flax on tullut tarhalla hyvin toimeen muiden koirien kanssa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.