
EMMI
narttu | syntynyt noin 2014 | Care for Dogsin tarhalla | noin 45-50 cm
8.7.2024
Herttainen Emmi on saanut kesäänsä mielettömiä uutisia. Häntä odottaa Suomessa ikioma koti.
Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomiin koiriin törmää joka puolella. Teollisuusalueet eivät ole poikkeus, vaan hallien ja sotkuisten pihojen suojissa viihtyy usein suuri määrä koiria. Alueen tarjoamien suojien lisäksi monilla teollisuusalueilla työntekijät välillä ruokkivat koiria. Toisinaan koirat muodostuvat kuitenkin syystä tai toisesta ongelmaksi ja silloin niistä halutaan päästä nopeasti eroon. Jos hyvä tuuri käy, koirista soitetaan läheiselle eläinsuojalle kunnallisen tarhan sijaan. Näin kävi tammikuussa 2021, kun Care for Dogsin Delia sai soiton läheisellä tehdasalueella elävistä koirista. Koirista haluttiin päästä eroon ja niinpä Delia tiimeineen haki koirat turvaan tarhalle. Yksi koirista on Emmi, joka on arkuutensa vuoksi jäänyt tarhalle vailla mahdollisuutta parempaan elämään.
Emmi on tarhalla osoittautunut hyvin ujoksi. Hän kyllä seurailee ihmisten touhuja kiinnostuneena eikä hakeudu piiloon, mutta haluaa aina pitää sopivan välin itsensä ja ihmisten välillä. Emmi on tarhalla rauhallisen oloinen. Hän ei juuri ikinä hauku, vaan tarkkailee tapahtumia hiljaisena. Hän on tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja hyötyisikin varmasti reippaammasta koirakaverista. Emmille etsitään kotia tai kotihoitopaikkaa, jossa on jo kokemusta aroista koirista.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.



