
ELLI
narttu | syntynyt noin 2012 | Cosoban tarhalla | noin 35 cm
Romaniassa koirilla on usein edelleen surullisen vähän arvoa. Kun ihmisten elämässä tapahtuu muutoksia, päätyy yhä moni hylkäämään koiransa. Näin kävi pienelle Ellille, kun tontti jossa hän asui myytiin. Hänet tuotiin Cosoban tarhalle yhdessä muiden tontilla asuneiden koirien kanssa. Kaikki koirista olivat todella huonossa kunnossa ja valitettavasti osa menehtyi saamastaan hoidosta huolimatta. Elli ja muutama muu onnekas kuitenkin toipuivat ja ovat siitä lähtien odottaneet omaa vuoroaan tarhalla.
Elli on herttainen persoona. Hän on hieman ujo vieraita kohtaan, mutta tutustuttuaan seurallinen ihmisten kanssa. Hän rakastaa selvästi huomiota ja painautuu rapsutuksia saadessaan ihmistä vasten. Tarhaoloissa Elli on rauhallinen ja tasapainoisen oloinen. Hän osallistuu mielellään ihmisten touhuihin, mutta osaa myös hienosti itse hakeutua lepäilemään silloin kun mitään ei tapahdu. Hän on tarhalla tottunut pyörimään sisätiloissa kaiken hulinan keskellä ja myös ulkoilu ison koiralauman kanssa pihalla sujuu ongelmitta. Sisätiloissa Elli on tavannut myös kissoja. Koska Ellin elämä on ollut kovin yksipuolista, tulee kodin varautua antamaan hänelle runsaasti aikaa ja tukea kotiutumiseen ja uusiin asioihin sopeutumiseen.
Elli on todennäköisesti joskus joutunut jonkinlaiseen onnettomuuteen, minkä seurauksena hänen jalkapöydissä ja varpaissa on vanhoja vammoja. Tullessaan myös Ellin jalkojen iho oli todella huonossa kunnossa, mutta sittemmin iho on parantunut. Toistaiseksi Elli on Romaniassa saanut Librelaa ja voinut sen avulla hyvin, mutta kipulääkityksen tarve olisi kuitenkin tärkeää kartoittaa Suomessa. Hänellä ei Romaniassa ole esiintynyt ontumista ja Elli on vaivatta päässyt hyppäämään haluamalleen sohvalle tai tuolille päiväunille. Röntgenkuvissa on näkynyt myös alkavaa nivelrikkoa, joten tulevan kodin on tärkeää varautua tarvittaviin hoitoihin.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.



