ELLA

narttu | syntynyt noin 2016 | Cosoban tarhalla | noin 40-45 cm

27.2.2021
Toisinaan ihmeitä tapahtuu. Vaikka Ella on ajautunut elämään piilossa koppinsa perällä, on hänet silti huomattu. Ellan oma ihminen on katsonut hänen kuviaan ja todennut, että juuri Ella on puuttuva osa hänen perhettään. Ja niin Ellalle on tänään kerrottu ilouutinen. Hänellä on ikioma koti Suomessa.

Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Heitä asuu pihoilla, kauppojen parkkipaikoilla ja puistoissa. Monesti koirapopulaatioita siedetään, kunnes jokin muuttuu. Silloin heistä halutaan nopeasti eroon ja yleensä koirien kohtaloksi muodostuvat rankkurit, jotka hakevat koirat kunnallisille tarhoille kuolemaan. Näin kävi keväällä 2018, kun Cosoban tarhan ylläpitäjä Adina sai tiedon tuoreesta rakennustyömaasta. Työmaalla asui joukko koiria, joista haluttiin mahdollisimman pian eroon. Niinpä Adina kiiruhti paikalle ennen rankkureita ja otti koirat tarhalleen turvaan odottamaan parempaa tulevaisuutta.

Ella on koira, jolle elämä on jakanut erityisen huonot kortit. Emme tiedä onko hän kokenut jotakin kamalaa, vai eikö hyviä kokemuksia vain laisinkaan ole. Jostakin syystä Ella on päätynyt ajatukseen, että ainoa tapa selvitä elämästä on piileskellä kopin perällä. Tarhan työntekijät kertovat, ettei Ellaa ikinä näe koppinsa ulkopuolella. Kun koppiin kurkistaa, jähmettyy Ella täysin paikalleen selvästi kauhuissaan. Tarhakäytöksen perusteella Ellasta ei tiedetä vielä juuri mitään. Mutta kuten muutkin tarhoille unohdetut, myös Ella ansaitsee mahdollisuuden hoitopaikassa, jossa osataan tukea ja auttaa pelokasta koiraa ulos kuorestaan.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.