
Eli for Animals
Noin 20 kilometrin päässä Bukarestista etelään sijaitsee Frumusanin pieni ja rauhallinen kylä. Frumusanissa, pienen matkan päässä vilkkaalta päätieltä sijaitsee pieni ja kodikas, vuonna 2013 perustettu Eli for Animals -yhdistyksen tarha. Tarhalla asuu jatkuvasti vain noin 40-50 koiraa ja olot tarhalla ovat useimpiin muihin tarhoihin verrattuna edistykselliset. Koirat elävät tarhalla pienissä ryhmissä ja jokaisella ryhmällä on käytössään iso ulkoilualue ja lämmitetyt sisätilat öitä varten. Yhdistyksen kantavana ajatuksena onkin panostaa tarhalla elävien koirien elämänlaatuun ja tämän varmistaakseen yhdistys pitää tarhalla asuvien koirien määrän tarpeeksi pienenä. Tämä ei Romaniassa ole helppoa, sillä apua tarvitsevia koiria tulee jatkuvasti vastaan. Myös Eli for Animals -yhdistys saa jatkuvasti yhteydenottoja kodittomista koirista ja suurin osa tarhalle tulevista koirista päätyykin tarhalle jonkun toisen löytämänä.
Eli for Animals – yhdistystä ylläpitää Claudia Dumitru, joka omistaa Emblan koirat Suomeen kuljettavan kuljetusyrityksen Elipetin. Kuljetusten myötä Emblan väki ja Claudia tutustuivat toisiinsa ja kävi ilmi, että Claudian näkemys eettisestä rescuetoiminnasta vastaa Emblan arvoja ja näkemyksiä. Claudialle tärkeintä on huolehtia hänen tarhallaan olevista koirista mahdollisimman hyvin. Hän on myös aktiivisesti mukana sterilointitoiminnassa ja pyrkii jatkuvasti edistämään eläinten asemaa Romaniassa. Koirien lisäksi Claudialla on mm. kaksi pelastettua lammasta, jotka asuvat hänen omalla pihallaan.
Tarhalta adoptoidaan koiria Englantiin, mutta kuten muillekin tarhoille, myös Eli for Animalsille on vuosien mittaan kertynyt arkoja koiria, joita kukaan ei ole halunnut adoptoida. Arat ja muille kelpaamattomat koirat ovat myös Claudialle erityisen rakkaita ja siksi hän jaksaakin edelleen toivoa, että myös he voisivat vielä kokea oman kodin onnen. Niinpä Claudia pyysi Emblan aktiivit heinäkuussa 2021 vierailulle tarhalleen tapaamaan koiriaan. Claudian vastuullinen ja lämminhenkinen tapa huolehtia koiristaan teki Emblan väkeen suuren vaikutuksen ja niinpä adoptioyhteistyö päätettiin aloittaa.
Eli for Animalsin sivut Facebookissa ja Instagramissa.