EDWINA

narttu | syntynyt noin 2020 | Care for Dogsin tarhalla | noin 55-60 cm

28.4.2024
Edwina on vihdoin saanut Romaniaan ilouutisia. Hänen pitkä odotuksensa on päättynyt sillä häntä odottaa oma koti Suomessa.

Tausta ja tarina
Ympäri Romaniaa on kunnallisia tarhoja, joihin rankkurit keräävät kodittomia koiria. Näillä kunnallisilla tarhoilla olot ovat karut. Erityisen huonosti asiat ovat pienemmissä kaupungeissa ja alueilla, joissa eläinsuojelijoita on vähän. Kun koirille ei juuri ole tarjolla apua, täyttyvät kunnalliset tarhat nopeasti. Niinpä tarhat tyhjennetään säännöllisesti lopettamalla kaikki tarhalla olevat koirat pennuista vanhuksiin. Brasovissa sijaitseva kunnallinen tarha on yksi näistä surullisista tapauksista, jotka tyhjennetään kahden viikon välein. Niinpä Care for Dogsin tarhaa pyörittävä Delia käy tiimeineen aina mahdollisuuksien mukaan pelastamassa kunnalliselta tarhalta mahdollisimman monta koiraa, jotta edes osa koirista saisi mahdollisuuden parempaan elämään. Edwina on yksi tuolta tarhalta pelastuneista. Hän on elänyt tarhalla joulukuusta 2022, sillä mahdollisen rotuperimänsä vuoksi hänellä ei juuri ole mahdollisuuksia päästä pois tarhalta.

Edwina on äärimmäisen herttainen persoona. Hän on aina suunniltaan onnesta saadessaan vieraita häkkiinsä ja rakastaakin aivan yhtä suurella sydämellä niin tuttuja kuin vieraitakin ihmisiä. Vaikka hän on hyvin huomionkipeä, osaa Edwina tervehtiä ihmiset nätisti. Yleensä hän pyllähtääkin istumaan jalkoja vasten, ettei ihminen vain pääsisi karkaamaan hänen luotaan. Edwinalla on tarhalla ollut suloinen tapa innostuessaan hymyillä ihmisille. Hän myös heiluttaa häntää välillä niin innokkaasti, että koko takapää heiluu mukana. Hän rakastaa hihnalenkkejä, mutta innostuksestaan huolimatta osaa kulkea todella nätisti vetämättä hihnassa. Jos ihminen pysähtyy, odottelee Edwinakin rauhallisesti kunnes matka taas jatkuu. Edwina on ennen asunut yhdessä useamman muun koiran kanssa, mutta tarhan stressaavissa oloissa heille tuli riitoja ja siitä lähtien hän on asunut yksin. On mahdollista että Edwina sopeutuisi elämään kotioloissa koirakaverin kanssa, mutta todennäköisesti hän olisi onnellisimmillaan ainoana koirana.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.