
DODO
uros | syntynyt noin 2020 | Care for Dogsin tarhalla | noin 35 cm
16.3.2026
Dodo on löytänyt kodin Saksasta.
Tausta ja tarina
Ympäri Romaniaa on kunnallisia tarhoja, joihin rankkurit keräävät kodittomia koiria. Näillä kunnallisilla tarhoilla olot ovat karut. Erityisen huonosti asiat ovat pienemmissä kaupungeissa ja alueilla, joissa eläinsuojelijoita on vähän. Kun koirille ei juuri ole tarjolla apua, täyttyvät kunnalliset tarhat nopeasti. Niinpä tarhat tyhjennetään säännöllisesti lopettamalla kaikki tarhalla olevat koirat pennuista vanhuksiin. Brasovissa sijaitseva kunnallinen tarha on yksi näistä surullisista tapauksista, jotka tyhjennetään kahden viikon välein. Niinpä Care for Dogsin tarhaa pyörittävä Delia käy tiimeineen aina mahdollisuuksien mukaan pelastamassa kunnalliselta tarhalta mahdollisimman monta koiraa, jotta edes osa koirista saisi mahdollisuuden parempaan elämään. Yksi tuolta tarhalta pelastuneista on kesäkuussa 2022 Care for Dogsin tarhalle muuttanut Dodo.
Dodo jännittää ihmisiä ja uusia tilanteita. Hän haukkuu epävarmana häkkinsä aidalla, mutta kun vieraat astuvat sisälle häkkiin, hän vetäytyy heti kauemmas. Sieltä hän saattaa edelleen epävarmuuttaan haukkua hetken, mutta tovin ihmisiä seurailtuaan hän rauhoittuu. Jos tilanne on rauhallinen, voi Dodo käydä nuuhkaisemassa vieraita varovaisen uteliaasti. Hän vetäytyy kuitenkin hyvin herkästi kauemmas tai häviää koppiin, mikäli jokin alkaa epäilyttää häntä. Dodoa on tarhalla voinut käsitellä hyvin ja esimerkiksi hoitotoimenpiteiden aikana hän yleensä jähmettyy. Tulevan kodin tai kotihoitopaikan tulee kuitenkin olla kokenut, jotta Dodo saa jatkossa itselleen sopivaan tahtiin opetella uutta ja kasvattaa itseluottamusta. Hän on tarhalla tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa.
Dodon vasen polvi on Romaniassa operoitu revenneen ristisiteen vuoksi. Samalla röntgeneissä huomattiin, että hänellä on molemmissa lonkissa lonkkavika.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.