DEEA

narttu | syntynyt noin 2022 | Eli for Animalsin tarhalla | noin 35 cm

21.11.2025
Suloinen Deea on varattu omaan kotiin.

Tausta ja tarina
Eräs romanialainen perhe hankki Deean pentuna, sillä he halusivat lapsensa kasvavan koiranpennun kanssa. Pennun kasvaessa into hoitaa koiraa kuitenkin hiipui ja lopulta perhe oli yhteydessä Eli for Animalsin tarhaa ylläpitävään Claudiaan, sillä he halusivat luopua koirasta. Syyksi he kertoivat, ettei Deea ollut oppinut sisäsiistiksi. Claudian kysellessä tarkemmin kävi ilmi, ettei Deea ollut päässyt kodissaan edes säännöllisesti ulos. Tilanne kuulosti Claudian mielestä niin huolestuttavalta, että hän päätti ottaa Deean luokseen. Ja hyvä niin, sillä saapuessaan tarhalle Deeasta näki heti ettei häntä oltu hoidettu hyvin ja esimerkiksi turkki oli huovuttunut.

Deea on ymmärrettävästi ollut kovin hämillään päädyttyään tarhaympäristöön ja ahdistuessaan esimerkiksi pakollisista hoitotoimenpiteistä hän on varoittanut näykkimällä. Oppiessaan luottamaan ihmiseen hän on mitä kultaisin. Deea on alkuun melko epävarma uusia ihmisiä kohtaan, mutta tutustumisen jälkeen hän on kovin huomionkipeä ja olisi mielellään mahdollisimman paljon tuttujen rapsuteltavana ja sylissä. Moni uusi asia jännittää häntä ja Deea etsiikin kotia, jossa ymmärretään ettei häntä ole aiemmassa kodissa totutettu asioihin oman kodin ulkopuolella. Kotiuduttuaan hän tarvitseekin aikaa ja tukea opetella uuteen itselleen sopivaan tahtiin. Deea on tullut hienosti toimeen muiden koirien kanssa.
Deea asui aiemman perheensä kanssa kerrostalossa, mutta aivan keskustaan häntä ei herkän luonteensa vuoksi luovuteta.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.