
CHANTELLE
narttu | syntynyt noin 06/2016 | Cosoban tarhalla | noin 55-60 cm
Cosoban tarhan ympärillä on peltoja, joissa paikalliset käyvät ajoittain laiduntamassa lehmiään. Eräänä päivänä kesällä 2016 yksi paimenista oli jälleen tarhan viereisellä pellolla lehmiensä kanssa. Tällä kertaa miehellä oli kuitenkin mukanaan myös seitsemän koiranpentua joita mies tarjosi Adinalle. Hänen paimenkoiransa oli synnyttänyt ei-toivottuja pentuja, eikä hänellä ollut varaa ruokkia heitä. Niinpä hänen tarvitsi päästä pennuista pikimmiten eroon tavalla tai toisella. Pentujen onneksi Adina otti heidät suojiinsa. Heistä kuusi on jo vuosien mittaan löytänyt kodit Suomesta toisen yhdistyksen kautta, mutta ujoksi jäänyt Chantelle on jämähtänyt tarhalle.
Chantelle on herttainen persoona. Hän on kovin ujo uusissa tilanteissa, mutta ujoudestaan huolimatta selvästi ihmisrakas ja haluaisi kovasti uskaltaa tehdä lähempää tuttavuutta. Kun Chantellelle käy tarjoamassa kopin suulla herkkuja, hän syö ne kädestä. Muutaman herkun jälkeen hän uskaltaa jo lipaista sormia ja tämän jälkeen häntä saa rapsutella leuasta. Kun ihminen poistuu häkistä tulee Chantelle uteliaasti nuuhkimaan häkkiin ilmestyneitä uusia hajuja. Hän on vuosien mittaan asunut useassa eri kokoonpanossa ja tullut hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa. Hän katsoo selvästi mallia muista koirista, joten reipas koirakaveri olisi varmasti suuri apu myös tulevassa kodissa. Chantelle on tarhalla kovin huomaamaton, eikä hän esimerkiksi juurikaan hauku.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.