
CASSIE
narttu | syntynyt noin 2013 | Care for Dogsin tarhalla | noin 55 cm
27.2.2025
Cassie on vihdoin saanut onnellisia uutisia Romaniaan. Vuosien odotuksen jälkeen oma koti on löytynyt ja pian hän matkaa eläkepäiviksi Suomeen.
Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomiin koiriin törmää lähes joka paikassa. Koska koiria on niin valtavat määrät, ei kaikkia yksinkertaisesti voi auttaa. Niinpä eläinsuojelijat joutuvat päivittäin tekemään valintoja siitä, kuka tarvitsee kipeimmin apua. Yleensä kaikilla eläinsuojelijoilla on kuitenkin sama näkemys siitä, että pentuja on aina autettava. Pienet pennut harvoin selviävät hengissä ilman apua, sillä heiltä puuttuu täysin taidot ja edellytykset huolehtia itsestään. Niinpä kun Care for Dogsin tarhaa ylläpitävä Delia kuuli vuonna 2019 läheiselle maissipellolle synnyttäneestä emosta, hän lähti heti apuun. Pellolta löytyivät Cassie ja hänen viisi pientä pentuaan, jotka tuskin olisivat enää kauaa selvinneet ilman apua. Cassie ja pennut pääsivät tarhalle turvaan ja pentujen kasvettua ne adoptoitiin ulkomaille. Ujoksi jäänyt Cassie ei kuitenkaan kelvannut adoptioon ja niinpä hän jäi vuosiksi tarhalle odottamaan vuoroaan.
Cassie on tarhalla vaatimaton ja huomaamaton persoona. Hän on perusluonteeltaan hyvin lempeä ja rauhallinen ja välttelee konflikteja viimeiseen asti. Vieraat ihmiset ja jännittävät tilanteet saavat hänet joskus haukkumaan häkin aidalle, mutta kun häkkiin menee Cassie väistää aina hiljaisena kauemmas. Hän uskaltautuu toisinaan syömään herkkuja kädestä, mutta säikkyy helposti ja väistää kauemmas. Cassie pyrkii viimeiseen asti karkuun pelottavissa tilanteissa, mutta antaa käsitellä itseään mikäli vaihtoehtoja ei ole. Cassie on asunut tarhalla useammassa eri kokoonpanossa ja hän tuleekin hienosti toimeen muiden koirien kanssa.
Cassiellä on todettu oikeassa lonkassa lonkkavika ja nivelrikkoa. Lonkasta on Cassien saapuessa poistettu irtonaisia luunpalasia ja samalla toisesta kyljestä on poistettu hauli. On siis todennäköistä, että joku on tahallaan satuttan Cassietä tämän eläessä kaduilla.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.



