ATHOS JR.
uros | syntynyt noin 5/2020 | Carpen tarhalla | aikuisena noin 55 cm
Carpen ylläpitäjä Carmen oli kesäkuisena iltana matkalla tarhalta kotiin, kun autotien laidalla vilahti jotakin. Koska Carpen läheiselle isolle tielle hylätään jatkuvasti koiria, tiesi Carmen heti mistä oli kyse. Päästyään lähemmäs Carmen näki kaksi pientä pentua piileskelemässä heinikossa. Pennut olivat peloissaan ja Carmen onnistui saamaan kiinni vain toisen pennuista. Hän palasi paikalle seuraavana päivänä ja onnistui lopulta pelastamaan myös toisen pennun, sekä paikalle ilmestyneen kolmannenkin sisaruksen.
Athos Jr. on yksi näistä onnekkaista pennuista, jotka pääsivät turvaan Carpen tarhalle. Athosin kohdalle osui heti perään myös toinen onnenpotku, sillä sen oma koti ihastui siihen heti. Niinpä Athos Jr. on varattu suoraan omaan kotiinsa, johon se pian matkustaa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.