ASLAK

uros | syntynyt noin 2022 | Cosoban tarhalla | noin 65 cm

13.12.2024
Aslakin ei enää kauaa tarvitse kilpailla huomiosta tarhalla, sillä häntä odottaa ikioma koti Suomessa.

Tausta ja tarina
Cosoban tarhalle päätyy koiria monin tavoin. Suuri osa koirista pääty tarhalle ihmisten hylkääminä. Tieto tarhasta on levinnyt kauas ja moni ajattelee, että koirilla on paremmat mahdollisuudet selvitä, mikäli he pääsevät tarhalle turvaan. Adina pyrkii kieltäytymään uusista koirista mahdollisuuksien mukaan, sillä tarhan resurssit on jo nyt venytetty äärimmilleen, jotta jo tarhalla asuvista eläimistä pystyttäisiin huolehtimaan. Tarhalla on kuitenkin pieni tukijoukko hyväsydämisiä ihmisiä, jotka auttavat Adinaa monin tavoin. Ymmärrettävästi kun joku näistä tukijoista löytää koiran jota haluaisi auttaa, on mahdoton kieltäytyä. Niinpä vähän väliä tarhalle päätyy joku onnekas tätä kautta. Yksi näistä onnekkaista on valloittava Aslak.

Aslak on tarhalla loputtoman iloinen ja hassu. Hän viettää päivät yhdellä tarhan pihoista suuressa koiralaumassa ja onkin aina iloisena vastassa niin tuttuja kuin vieraitakin ihmisiä näiden tullessa pihalle. Koska koiria on paljon ja ihmisillä harvoin aikaa huomioida koiria, on Aslak keksinyt keinoja, jotta ihmiset huomioisivat juuri hänet. Aslak on kova poika halailemaan ja pihalla saa herkästi sylin täyteen koiraa, sillä hän hyppää mielellään ihmisiä vasten. Heti kun hänelle antaa hetken rapsutuksia hän rauhoittuu onnellisesti ihmisen lähelle. Jos ihmiset keskittyvät muuhun tyytyy Aslak hyvin pian seurailemaan toiveikkaasti ihmisten touhuja läheltä. Hänellä olisikin selvästi kova kaipuu saada olla enemmän ihmisten kanssa ja rapsuteltavana. Nuorena suurena koirana hän viihtyisi varmasti parhaiten kodissa, jossa olisi tarpeeksi tekemistä ja liikuntaa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.