ARLEQUINA
narttu | syntynyt 2016 | Kotihoidossa Nurmijärvellä | noin 50 cm
12.4.2021
Herttaisen Arlequinan matka kopin perältä kohti omaa kotia on pian ohi, sillä hänet on tänään varattu ikiomaan kotiinsa.
20.3.2021
Arlequina on ollut nyt kotihoidossa Nurmijärvellä noin 4 viikkoa. Alusta asti hän on lähtenyt mielellään ulos tarpeilleen ja onkin täysin sisäsiisti. Kodin läheisessä metsässä Arlequina nuuskii innokkaasti hajuja ja kulkee reippaasti muun lauman mukana. Hihnakävely menee välillä innostuessa vetämiseksi, joten sitä on neidin kanssa vielä harjoiteltava. Omalla pihalla Arlequina ulkoilee vapaana ja onpa hän välillä saanut jo pieniä ilohepuleitakin.
Kotihoitopaikassa asuu 5 koiraa ja 3 kissaa. Arlequina tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen ja suhtautuu kissoihin lempeän ystävällisesti. Yksi kotihoitoperheen seniorikoirista on Arlequinalle erityisen läheinen ja he nukkuvatkin usein samalla pedillä.
Arlequina on hienosti sopeutunut perheen rytmiin. Hän nukkuu yöllä rauhallisesti ja herää, kun muutkin heräävät. Ruoka ja luut maistuvat hyvin, eikä Arlequina ole osoittautunut herkkävatsaiseksi.
Kotihoitopaikassa Arlequina tottui nopeasti perheen naiseen ja tulee jo itse hakemaan tältä sekä herkkuja että rapsutuksia. Perheen mies sen sijaan on vielä liian jännittävä lähempään tuttavuuteen. Kouluikäisiä lapsia Arlequina on nähnyt muutamana viikonloppuna ja he ovat tuntuneet vielä pelottavilta. Kun Arlequinaa jännittää, hän menee omalle pedilleen tai jos tilanne on erityisen jännittävä, hän saattaa mennä sängyn alle piiloon.
Vieraat ihmiset tuntuvatkin olevan Arlequinalle kaikkein jännittävin asia. Ääniä (esim.imuri, pesukone) Arlequina ei vaikuta niinkään säikkyvän.
22.2.2021
Arlequina jätti elämän kopin perällä taakseen ja muutti neljä vuorokautta sitten asumaan kotihoitoon Nurmijärvelle. Pitkä matka ja uusi ympäristö ovat ymmärrettävästi jännittäviä, ja Arlequina onkin vielä suurimmaksi osaksi nukkunut omalla turvapaikallaan. Hän on kuitenkin jo hienosti uskaltautunut tutkimaan kotihoitopaikan muitakin huoneita. Arlequinan kanssa on myös päästy jo käymään ulkona valjaissa ja hän tekeekin selvästi mieluiten tarpeensa ulos.
Tausta ja tarina
Vuonna 2016 Care for Dogsin tarhaa ylläpitävä Delia löysi erään sillan alta joukon koiria. Koirien joukossa oli emo, joka näytti siltä että synnyttäisi minä hetkenä hyvänsä. Aikuiset koirat pääsivät turvaan tarhalle ja pian synnyttävä emo pääsi omaan rauhaan Delian kotiin. Vain pari päivää myöhemmin pennut syntyivät. Yhdessä miehensä kanssa Delia piti hyvää huolta pennuista ja emosta ja kun pennut olivat tarpeeksi vanhoja, niille alettiin etsiä koteja. Pennuista kaikki paitsi yksi adoptoitiin ulkomaille. Arlequina, ainoa adoptoimatta jäänyt pentu, joutui muuttamaan tarhalle kasvettuaan aikuiseksi.
Arlequina on herkkä tyttö, jolle tarhaympäristö ei sovi laisinkaan. Tarhalla Arlequina viettää kaiken aikansa piilossa koppinsa perällä. Hän jännittää ihmisiä ja pysyttelee mahdollisuuksien mukaan poissa näkyvistä. Arlequinasta aiemmin huolehtinut Delia kertoo, että tarhan ulkopuolella hän muuttuu. Ulkopuolella Arlequina on ystävällinen ja ihmisrakas ja osaa kävellä nätisti hihnassa. Ihmisiin Arlequina suhtautuu ujoudestaan huolimatta lempeästi myös jännittävissä tilanteissa. Hän on tottunut kissoihin ja tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa.
Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.
Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.
Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.