ALMA

narttu | syntynyt noin 2010 | Care for Dogsin tarhalla | noin 60 cm

19.12.2023
Alma tuli Suomeen saattohoitoon ja ajatuksena oli, että hän saisi kokea oman kodin vaikka sitten vaikka muutaman viikon ajan. Lopulta Alma olikin omassa kodissa yli kaksi vuotta ja sai nauttia aurinkoisista päivistä terassilla, rauhallisista kävelyistä, herkuista ja pitkistä, levollisista unista pehmeällä pedillä. Ja lopulta Alma sai lähteä rauhallisesti ja kivutta, oman ihmisensä vierellä.

Kiitos kodille Alman hyvästä hoidosta.

Tarina ja tausta
Romaniassa koirilla ei usein ole minkäänlaista arvoa. Vaikka koiralla olisi koti, on hyvin mahdollista että koira päätyy kodittomaksi heti vastoinkäymisten tullen. Yksi tyypillinen syy koirasta luopumiselle ovat sairaudet, joita ei haluta hoitaa. Näin kävi hyvin todennäköisesti myös Almalle, kun hänelle ilmestyi kasvaimia. Eläinlääkärin sijaan Alma päätyi kadulle, hämmentyneenä ja ihmeissään. Alman onneksi hänet hylättiin Care for Dogsin tarhan työntekijän kotikadulle. Niinpä Alma pääsi työntekijän matkassa tarhalle ja eläinlääkäriin saamaan kovasti tarvitsemaansa hoitoa.

Valitettavasti Alma pääsi hoitoon liian myöhään. Vaikka hänen nisäkasvaimet saatiin poistettua, löytyi eläinlääkärissä useita etäpesäkkeitä ympäri Alman kehoa. Alma sai eläinlääkäriltä muutaman kuukautta elinaikaa. Elämäniloinen Alma ei kuitenkaan ole antanut periksi. Hän rakastaa aivan kaikkia ihmisiä ja koiria ja on tarhalla päivästä toiseen iloinen. Alman onneksi Suomesta löytyi koti, joka oli huomannut Alman tarhan sivuilla ja halusi tarjota hänelle häkkielämän sijaan onnelliset viimeiset kuukaudet kotona.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.