COOPER

uros | syntynyt noin 2015 | Care for Dogsin tarhalla | noin 55 cm

Romaniassa koiriin törmää joka puolella. On edelleen kovin yleistä, että esimerkiksi tehdasalueilla ja yritysten pihoilla asuu koirapopulaatioita. Koirat toimivat tontin vartijoina ja yleensä tämän ansiosta työntekijät ruokkivat heitä. Toisinaan hyväsydämiset ihmiset ottavat kodittomia koiria työpaikalleen, jotta näillä olisi suojaisa paikka elää. Näin myös Cooper sisaruksineen päätyi erään yrityksen tontille pentuina. Eräs hyväsydäminen työntekijä pelasti pennut ja piti heistä huolta, mutta vuosien mittaan isoksi kasvaneet koirat alkoivat ärsyttää yrityksen omistajaa. Niinpä lopulta hän halusi koirista eroon ja he päätyivät Care for Dogsin tarhalle. Muut sisarukset ovat vuosien mittaan jatkaneet matkaa omiin koteihin, mutta aiemmin ujo Cooper on ehtinyt odottaa tarhalla jo monen monta vuotta.

Cooper on perusolemukseltaan iloinen ja melko huoleton. Hän on yleensä aina aidalla vastassa tuttuja ihmisiä ja riemastuu kovasti huomiosta. Hän viihtyy tuttujen rapsuteltavana, mutta kiinnipitäminen ja käsittely on vielä jännittävää. Rauhallisesti käsiteltäessä Cooper antaa tuttujen ihmisten kuitenkin tehdä hoitotoimenpiteet hienosti. Tällaisesta jännittävästä tilanteesta hän palautuu useimmiten nopeasti ja on pian taas pyytämässä huomiota. Valjaiden pukeminen on ollut Cooperille vielä liian jännittävää. Cooper ottaa myös tuttujen mukana tulevat uudet vierailijat vastaan iloisena ja ystävystyy etenkin namien avulla uusiinkin ihmisin melko nopeasti. Poika on kovin perso ruualle ja tarhalla on vuosien varrella valitettavasti päässyt kertymään aikamoinen määrä liikakiloja. 

Cooper oli nuorempana jonkin verran reaktiivinen uusia ihmisiä kohtaan, mutta on rauhoittunut ja tasapainoittunut viime vuosina kovasti. Tämä käytös näkyi lähinnä tilanteissa, joissa tapahtui jotain yllättävää ja ympärillä olevat koirat reagoivat myös. Silloin Cooper saattoi haukkua vieraille ja joskus napata vaatteista kiinni paikalta poistuvaa ihmistä. Tätä käytöstä ei ole näkynyt pitkään aikaan, mutta on hyvä muistaa, että esimerkiksi matkasta aiheutuva stressi ja jännitys voivat lisätä herkkyyttä reaktiivisuudelle. 

Cooper on asunut tarhalla useammissa erilaisissa kokoonpanoissa ja tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Viimeisten muutaman vuoden aikana häkkikaverit ovat olleet narttuja. Kotona Cooperille voisi olla suureksi avuksi sosiaalinen ja mukava narttukoira. Cooper etsii rauhallista kotia, jossa on reilusti kokemusta rescuekoirista ja ymmärrystä koiran epävarmuudesta ja reaktiivisesta käytöksestä. Cooper ei ole vuosiin nähnyt mitään muuta kuin häkin seinät, joten koko ulkopuolinen maailma on hänelle enemmän tai vähemmän uutta.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.