CHICAGO

uros | syntynyt 2022 | Care for Dogsin tarhalla | noin 50 cm

Ympäri Romaniaa on kunnallisia tarhoja, joihin rankkurit keräävät kodittomia koiria. Näillä kunnallisilla tarhoilla olot ovat karut. Erityisen huonosti asiat ovat pienemmissä kaupungeissa ja alueilla, joissa eläinsuojelijoita on vähän. Kun koirille ei juuri ole tarjolla apua, täyttyvät kunnalliset tarhat nopeasti. Niinpä tarhat tyhjennetään säännöllisesti lopettamalla kaikki tarhalla olevat koirat pennuista vanhuksiin. Brasovissa sijaitseva kunnallinen tarha on yksi näistä surullisista tapauksista, jotka tyhjennetään kahden viikon välein. Niinpä Care for Dogsin tarhaa pyörittävä Delia käy tiimeineen aina mahdollisuuksien mukaan pelastamassa kunnalliselta tarhalta mahdollisimman monta koiraa, jotta edes osa koirista saisi mahdollisuuden parempaan elämään. Yksi tuolta tarhalta pelastuneista on joulukuussa 2022 Care for Dogsin hoiviin aivan pienenä pentuna saapunut Chicago.

Chicago on tyypillinen tarhalla kasvanut ujo nuori koira. Hän jännittää uusia tilanteita ja ihmisiä ja vetäytyy herkästi hakemaan rohkeutta kopistaan. Jos ihmiset odottelevat hetken rauhassa, tulee hän kuitenkin pian ihmettelemään vieraita tarkemmin ja lopulta uteliaisuus voittaa ja Chicago tulee nuuhkimaan ihmisiä. Tutut ihmiset saaavat häntä myös rapsutella. Kaikki pakolliset hoitotoimenpiteet ovat tarhalla sujuneet aina rauhallisesti. Hiljattain hän on päässyt harjoittelemaan myös hihnassa ulkoilua ja lenkkeily reippaan kaverin kanssa on selvästi ollut hänelle mieluisaa. Chicago etsii kotia tai kotihoitopaikkaa, jossa olisi entuudestaan kokemusta aran koiran kotiutumisesta. Reipas koirakaveri olisi varmasti suuri apu uuteen totutellessa. Tarhalla hän on tullut hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa ja toimiikin usein testikoirana, kun jonkun uuden koiran suhtautumista muihin koiriin halutaan testata.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.