KAIRI

narttu | syntynyt noin 2018 | kotihoidossa Tampereella | noin 35 cm

6.10.2025
Kairi on saanut ilouutisia. Oma koti on löytynyt ja pian hän aloittaa loppuelämänsä oman perheensä luona.

9.9.2025
Kairin elämä uudessa kotihoitopaikassa on sujunut pääpiirteissään hienosti. Hän tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan oman koiran ja kissojen kanssa ja on intoutunut pihalla hippaleikkeihinkin. Takapihan oravien vahtiminen on lempipuuhaa. Kairi ulkoilee ja lenkkeilee mielellään, vaikka välillä pihan ulkopuolella vastaantulevat asiat saattavatkin jännittää ja vaatia hetken pysähtymisen ennen kuin matka voi taas jatkua. Haukkuvat koirat ovat Kairista hieman pelottavia, mutta hiljaisia ja ystävällisiä koiria hän menisi mielellään tervehtimään ja onkin saanut tutustua kotihoitajan tuttavapiirin koiriin.

Valjaiden pukeminen on vielä hieman jännittävää, mutta sekin sujuu, kun edetään vain riittävän rauhallisesti. Kynsien leikkaamisen ja muut hoitotoimet Kairi antaa tehdä hienosti. Hän ei varastele ruokia eikä vahdi omia ruokiaan vaikka onkin melkoinen herkkusuu ja ruoalla helposti motivoitavissa.

Kairi on varsin hiljainen, jonkin verran innostuu ulkona haukkumaan kaverin perässä ohikulkijoille, mutta esimerkiksi sisällä hän ei hauku. Vieraisiin Kairi suhtautuu hieman ujostellen, mutta kunhan hän saa olla rauhassa ja tutustua omilla ehdoillaan, hän hakeutuu vieraidenkin seuraan. Mikään varsinainen sylikoira Kairi ei ole, mutta viihtyy kyllä ihmisen lähellä ja nukkuu yönsä omalla tyynyllä sängyssä. Aamurutiineihin kuuluvat pitkän kaavan masurapsut ja köllöttelyt ja Kairi onkin varsin aamu-uninen tyyppi.

Autoilu on Kairille myös ihan ok. Hän jännittää hieman autoon hyppäämistä, mutta on kuitenkin itse joka kerta kömpinyt kyytiin pienen maanittelun jälkeen ja matkustaa hyvin. Kairi on käynyt myös metsäretkillä ja kulkee sujuvasti kapeilla poluilla niin ihmisen takana kuin edessäkin turhia jännittelemättä.

Kairi vaikuttaa kaikin puolin mutkattomalta ja kivalta koiralta, joka varmasti vielä reipastuu, kunhan vain ympäristö on hänelle sopivan rauhallinen ja ihmiset ymmärtävät antaa hänelle tilaa ja aikaa.

9.8.2025
Kairi vaihtoi hiljattain kotihoitopaikkaa itsestään riippumattomista syistä ja opettelee nyt kotikoiran elämää aiempaa hieman vilkkaammalla alueella. Hän on alkanut jo tutustua kotihoitopaikan pihapiiriin ja muihin asukkaisiin, mutta ymmärrettävästi moni asia uudessa paikassa jännittää vielä herkkää Kairia. Kairi on kuitenkin yllättänyt positiivisesti reippaudellaan paikan vaihtumisesta huolimatta.

30.6.2025
Kairi ulkoilee tätä nykyä pari kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Ulkoilualueita on laajennettu läheiselle tielle ja onpa Kairi käynyt kävelyllä myös rauhallisella pikku kylällä ihmisten kanssa ilman koirakaverin turvaa. Kylällä oli nähnyt autoja, pyöräilijöitä, kävelijöitä ja isomman koiran hieman kauempaa, eikä reagoinut niihin. Pienestä jännityksestä huolimatta Kairi oli melko reipas, eikä varsinaista paniikkia syntynyt missään vaiheessa, muutamat namitkin söi matkan varrella ja uusia hajuja haisteli kiinnostuneena. Jos jokin asia arveluttaa, hän menee mieluummin piiloon tienpientareelle kun alkaisi säntäilemään.  Auton kyytiin tyttö menee ongelmitta ja matkustaa rauhallisesti.  

Kairi on tavannut teini-iän kynnyksellä olevia lapsia, vastaanotto oli riemukas ja haistellen on tutustuttu tulijoihin. Pienemmistä lapsista ei ole vielä kokemuksia. Kynsiä on saatu lyhennettyä rauhallisesti edeten Kairin ollessa omalla pedillä. Vaikka Kairi pärjää yksin monessa tilanteessa, niin yksinolot eivät kuitenkaan suju ilman koirakaveria. Kairilla on suloinen tapa saada päivittäiset hepulit, tämä iloinen tyttö olisikin jo valmis omaan kotiin. 

20.5.2025
Kairi joutui käymään lääkärissä reilu viikko sitten mahavaivojen takia, vointi on nyt ennallaan ja maha kunnossa. Itse reissu oli mennyt hyvin, hän käyttäytyi todella reippaasti vaikka pientä jännitystä oli ollut ilmassa.  Kairi ulkoilee päivittäin ja se on niin mukavaa ettei häntä huvittaisi tulla takasin sisälle.  Ulkoilukertoja on tarkoitus lisätä lähiaikoina. Kerran päivässä on tähän mennessä tuntunut sopivalta tahdilta, ettei Kairi väsy liikaa. Pissat Kairi tekee aina ulkoillessa pihalle, isommat hädät tulee vielä sisälle. Hihnasta tuleva paine ei tyttöä häiritse. Kairi ei ole säikkynyt mitään ääniä, liikenteen melua kuuluu jonkin verran pihaan. 

Hoitotoimia on harjoiteltu, Harjaaminen sujuu ja kynsisaksiin on totuteltu mutta vielä ei ole päästy leikkaamaan. Kairi on kovasti tykästynyt kotihoitajan äitiin, ja ottaa hänet riemusta hyppien vastaan, on jopa käynyt varovaisesti nuolaisemassa kädestä. Miehet pelottaa enemmän ja niitä väistellään. Autoon Kairi on myös tehnyt tuttavuutta ja kyytiin hypätään tottuneesti koirakaverin perässä, koirakaveri onkin hänelle paras tuki ja turva joka tilanteessa. 

Kairi voisi sopia monenlaiseen kotiin ja jopa kerrostaloon, kunhan kotona olisi reipas koirakaveri, josta katsoa mallia.

13.4.2025
Kairi on ottanut suuria harppauksia kotihoidossa. Hän nauttii yhä enemmän muiden seurasta ja päiväunet sohvalla on lempijuttu. Myös valjaat ja niissä ulkoilu on tullut Kairille tutuksi,  Valjaiden pukeminen onnistuu omalla turvallisella pedillä rauhallisesti tehden vaikka hieman jännittää, oviaukoista hän oli kulkenut ulos ja sisään ilman ongelmia koirakavereiden mukana. Itse ulkoilu sujui tyynen rauhallisesti ympäristöä tarkkaillen ja haistellen sekä herkkuja syöden.

Kairi hyötyy suuresti toisen koiran tuesta yksinollessa, jos hän jää täysin yksin on seurauksena levottomuutta ja tavaroiden tuhoamista. Kairi onkin saanut seurakseen toisen kotihoitolaisen ja perheen muiden koirien ollessa lenkillä hän jää mielellään uuden ystävän kanssa kotiin. Kairi etsii ihan ikiomaa kotia jossa olisi kiva koirakaveri.

7.3.2025
Kairille kuuluu kotihoitoon hyvää. Hän ottaa paljon tukea isommasta koiraystävästään, myös yksinolot sujuu rennommin kaverin kanssa ja portin taakse rauhoitutaan hyvin. Herkut maistuvat kädestä ja varovaisesti on päästy silittämään. Kairi tarvitsee vielä paljon lepoa palautuakseen uusista jännittävistä asioista. 

Kairi keräilee pedilleen leluja ja luita, mutta mitään resurssien puolustamista ei ole ollut havaittavissa. Valjaiden päälle pukemista on hieman harjoiteltu, mutta ne jännittää vielä aika tavalla. Ulkona on kerran pyörähdetty kavereiden perässä aidatulla pihalla ja se oli ollut Kairista aika hurjaa. Sängyn mukavuudet on tulleet tytölle tutuksi.

19.2.2025
Pikkuinen Kairi on saapunut kotihoitoon muutama päivä sitten. Perheen koirien sekä kissojen kanssa on tultu hyvin juttuun. Kairi on kovasti kiinnostunut ihmisten touhuista ja haluaa olla taustalla mukana. Yksinolot sujuvat portin takana, hetken piippailtuaan rauhoittuu lepäämään. Tutustumisen edetessä päivitämme lisää kuulumisia.

Tausta ja tarina
Romaniassa koiratarhan pitäminen on raskasta. Resursseja on aina rajallisesti, mutta apua tarvitsevia koiria tulee vastaan päivittäin. Eläinsuojelijat yrittävät parhaansa mukaan valikoida koirista heidät, jotka tarvitsevat apua kaikkein eniten. Joskus valinta on kuitenkin tehty jo valmiiksi. Näin kävi, kun Carmenin saapuessa Carpen tarhalle muutama vuosi sitten häntä odotti portin edessä yllätys. Pieni koira kyyristeli yksinään pensaikossa selvästi järkyttyneen oloisena. Koska Carpen tarha sijaitsee hyvin syrjässä, on todennäköistä että joku oli tarkoituksella hylännyt koiransa tarhan edustalle. Niinpä Carmen ei voinut muuta kuin napata pienen koiran turvaan tarhalleen.

Kairi on odotellut tarhalla jo useamman vuoden. Hän on tarhaoloissa arka ja hakeutuu koppinsa piiloon vieraiden astuessa sisälle häkkiin. Jos koppiin ei pääse, siirtyy Kairi häkin toiseen päähän tarkkailemaan ihmisten touhuja. Hän on kuitenkin kiinnostunut seurailemaan ihmisiä ja esimerkiksi maahan heitetyt namit hän käy kyllä syömässä. Kairi on tarhalla jakanut häkkinsä useamman eri koiran kanssa, mutta Carmen kertoo että hän on tarhaoloissa ollut toisinaan valikoiva muiden koirien suhteen.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshaasteita, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.