URHO

uros | syntynyt noin 2012 | Kotihoidossa Helsingissä | noin 40 cm

1.2.2023
Urho on tänään siirtynyt kivuttomille maille. Hänen munuaisensa alkoivat pettää, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Onneksi Urho ehti elämässään kokea kotihoidon onnen. Pehmeän pedin, lelut joita hän niin kovasti rakasti sekä kotihoitajan kainalossa lepäilyn ja rapsutukset. Hän sai kovasti tarvitsemaansa hoitoa vaivoihinsa ja tärkeimpänä kaikesta, olla oman kotihoitajansa silmäterä.

5.9.2022
Urho on nyt ehtinyt totutella kotihoitopaikan arkeen kuukauden päivät. Hän on hyvin rauhallinen persoona, joka nauttii tasaisesta elämänrytmistä. Hän viettää paljon aikaa lepäillen, mutta käy aina toisinaan pyytämässä rapsutuksia ja kellahtamassa selälleen maharapsutusten toivossa. Välillä Urhosta pilkahtaa myös leikkisämpi puoli, jolloin hän loikkii ja pyytää ihmistä leikkimään. Ensimmäinen lelukin on jo Urhon toimesta tuhottu, vaikka muuten hän ei juurikaan ole vielä osannut leluilla leikkiä. Muuten kodin tavarat ovat saaneet olla rauhassa, eikä Urho ole osoittanut kiinnostusta minkään luvattoman maisteluun. Urho nukkuu yöt nätisti ja on pärjännyt hyvin myös yksin kotona. Hän on harjoitellut kotihoidossa hihnalenkkeilyä ja kulkeekin nätisti hihnassa. Vastaantulevia ihmisiä Urho ihmettelee rauhallisesti ja esimerkiksi pyörät eivät häntä kiinnosta lainkaan.

Hoitopaikan arkaa, pakoon juoksevaa kissaa Urho on innostunut jahtaamaan, mutta itsevarmemman ja rauhallisen kissan kanssa hän on tullut mainiosti toimeen. Kodissa voikin hyvin olla kissoja, kunhan nämä eivät pelkää koiria.

Urho kävi hiljattain eläinlääkärissä ihonsa vuoksi ja ihossa todettiin tulehdus. Valitettavasti ihoa ei tällä hetkellä voida hoitaa antibiooteilla, sillä Urholla todettiin testeissä MRSP, jonka puhdistumista nyt odotellaan. Myös leishmania-arvo oli pienesti koholla, mutta toistaiseksi se tarkoittaa vain arvojen säännöllistä seurantaa. Toistaiseksi Urho on syönyt kortisonia, mikä on selvästi heti rauhoittanut kutinaa. Hänet on osana hoitoa myös kertaalleen pesty hoitavalla shampoolla. Urholla oli pesun ajan kuonokoppa ja kopan kanssa kaikki sujuikin hyvin. Pesun jälkeen Urho oli herkkuja saatuaan hyvin nopeasti oma itsensä. Pesuja jatketaan nyt säännöllisesti kontrollikäyntiin asti. Kontrollikäynnillä tarkastetaan myös tarve kipulääkkeille, sillä lenkkien myötä on alkanut vaikuttaa, että hassut etujalat hieman vaivaavat Urhoa.

8.8.2022
Urho matkusti pari päivää sitten kotihoitoon. Vielä luovutuspaikalla Urho oli visusti sitä mieltä, että jokainen vieras voisi pysytellä kohteliaasti kauempana. Heti kotihoitopaikkaan päästyään hän kuitenkin sanoi hyvästit kuljetusboksilleen ja tepasteli reippaasti tutkimaan asuntoa. Kotihoitajaan Urho ihastui heti eikä mennyt kauaakaan, kun hän jo häntä heiluen kerjäsi herkkuja. Myös rapsutukset ovat odotuksista poiketen kelvanneet heti ja Urho käykin ahkerasti pyytämässä kotihoitajaltaan huomiota. Hän on kotihoidossa osoittautunut leikkisäksi ja touhukkaaksi persoonaksi, jonka seurassa ei varmasti tule tylsää. Urho onkin yllättänyt kaikki reippaudellaan. Selvästi tarhaympäristö ja hälinä eivät olleet hänen mieleen. Nopeasta kotiutumisestaan huolimatta Urho etsii kotia, jossa ymmärretään ettei hän ole tottunut käsittelyyn. Ahdistavissa tilanteissa ja väkisin käsiteltäessä hän edelleen herkästi murisee ja käyttää hampaitaan. Urho tulee kotihoitopaikassa hyvin toimeen kissojen kanssa. Hän on selvästi onnellinen ainoana koirana, mutta voisi varmasti asua myös rauhallisen koiran kaverina.

Urhon ihoa seuraillaan nyt kotihoidossa. Iho selvästi kutisee edelleen ja kunhan Urho on ehtinyt hieman asettua, käydään ihoa näyttämässä eläinlääkärissä.

Tausta ja tarina
Sterilointien sijaan kunnalliset koiratarhat ovat valtion kestämätön tapa ratkoa kodittomien koirien ongelmaa Romaniassa. Kunnalliset tarhat ovat karuja paikkoja. Useimmissa koirista pidetään äärimmäisen huonosti huolta ja lopulta saatuaan tarhalla vain pari viikkoa aikaa koirat lopetetaan pois uusien onnettomien tieltä. Kunnallisella tarhalla vierailu on rankka kokemus, sillä kuolemaan tuomittujen koirien ohittaminen on lähes mahdoton tehtävä. Vieraillessaan tällaisella kunnallisella tarhalla eräs nainen kiinnitti huomionsa pieneen valkoiseen koiraan. Hänellä ei ollut paikkaa koiralle, mutta hän ei voinut jättää surullisen oloista Urhoa tarhalle kuolemaan. Niinpä hän pyysi Cosoban tarhan ylläpitäjältä Adinalta apua ja Urho päätyi elämään vapaana tarhan pihalle.

Urho on tarhalla hyvin huomaamaton. Hän ei juuri välitä pihalla asuvasta isosta koiralaumasta ja komentaa herkästi muita, jos nämä tulevat riehumaan liian lähelle. Suurimman osan ajasta Urho makoilee aurinkoisella paikalla ja tuntuu nauttivan elämän pienistä asioista. Urho ei juuri välitä vieraista ihmisistä. Häntä ei häiritse vieressä istuskeleva ihminen, mutta vieraan ihmisen kosketusyrityksiin Urho vastaa kohteliaalla murinalla. On hyvin todennäköistä, että Urholla on huonoja kokemuksia ihmisistä ja siksi ystävystyminen vie aikansa. Tutun ihmisen kanssa Urho muuttuu täysin. Hän on tarhalla saanut etuoikeuden nukkua tarhan työntekijän huoneessa ja tätä työntekijää Urho selvästi rakastaa. Heti hänet nähdessään Urho alkaa leikkisästi loikkia ja pyytää ihmistä leikkimään. Vaikka käsittely onkin Urholle vielä jännittävää, hän on tottunut kulkemaan hihnassa.

Urholla on tarhalla iho-ongelmia. Ihoa hoidetaan säännöllisesti, mutta tarhaolot, stressi ja huonolaatuinen ruoka hankaloittavat suuresti ihon paranemista. Niinpä iho on punainen ja todennäköisesti kutiseva. On todennäköistä, että kipeä iho osaltaan aiheuttaa epämukavuutta koskiessa. Urholla on ollut sydänmato, mutta kunnalliselta häneltä pelastanut nainen maksoi hoidot ja nyt Urho on parantunut vaivasta.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.